Savon Voima on mukana aurinkopuistojen rakentamisessa Poriin, Puolangalle ja Urjalaan. Aurinkopuistot rakennuttaa Savon Voima oyj:n osaomistama Suomen Aurinkovoima oy.

Investointien kokonaisarvo on lähes 15 miljoonaa euroa. Rakennustöiden on määrä alkaa välittömästi, Savon Voima kertoo tiedotteessaan.

Aurinkopuistot ovat Suomen Aurinkovoima -yhtiön ensimmäiset. Aurinkopuistot ovat osa yhtiön tavoitetta lisätä aurinkosähkön tuotantoa ja edistää Suomen siirtymistä kohti hiilineutraalia energiantuotantoa.

Kolmen ensimmäisen aurinkopuiston yhteenlaskettu vuosituotanto on hieman alle 30 000 megawattituntia, mikä vastaa noin 1 700 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutusta.

– Suomen Aurinkovoiman ensimmäiset investointipäätökset alle vuosi yhtiön perustamisen jälkeen ovat hieno suoritus. Suomen Aurinkovoiman kautta rakentuva aurinkosähkön tuotanto täydentää hyvin Savon Voiman olemassa olevaa, ensi vuonna 100 prosenttisen hiilineutraaliuden saavuttavaa sähköntuotantopalettia, kertoo Savon Voima -konsernin toimitusjohtaja Juha Räsänen tiedotteessa.

Aurinkopuistojen kehittäjänä on toiminut Oomi Solar oy, ja puistot toteutetaan yhtiöiden välisellä allianssisopimuksella.

Suomen Aurinkovoimalla on parhaillaan kehitteillä useita eri kokoisia aurinkopuistohankkeita eri puolilla Suomea, tiedotteessa kerrotaan. Nyt käynnistyvät puistot ovat osa noin 250 megawatin hankesalkkua, jonka toteutuminen tarkoittaisi yhteensä yli 100 miljoonan euron investointeja uusiutuvaan energiaan ja noin 250 GWh vuotuista sähköntuotantoa. Tämä määrä sähköä vastaa noin 50 000 suomalaiskodin vuotuista sähkönkulutusta.

– Tavoitteenamme on saada investointeja myös omalle toimialueellemme Savoon. Potentiaalisia paikkoja löytyy useita ja verkossamme on riittävästi vapaata kapasiteettia teollisen kokoluokan hankkeille, Juha Räsänen sanoo tiedotteessa.

Suomen Aurinkovoiman muut osaomistajat ovat Oulun Energia, Oulun Seudun Sähkö ja Vantaan Energia.