Brad Pitt näyttelee pääroolissa F1-elokuvassa.

Brad Pitt näyttelee pääroolissa F1-elokuvassa.

Applen rahoittama F1-elokuva saapui elokuvateattereihin kesäkuun lopulla ja ostettavaksi sekä vuorattavaksi verkosta elokuussa.

Jo alun alkaen on tiedetty elokuvan olevan tulossa myös osaksi Apple TV+ -suoratoistopalvelua, ja nyt Apple on paljastanut odotetun julkaisupäivän.

F1-elokuva tulee katseltavaksi Apple TV:ssa maailmanlaajuisesti 12. joulukuuta alkaen. Mielenkiintoisesti samalla julkaisupäivästä kertomisen yhteydessä Apple ilmoitti ohimennen Apple TV+:n eli maksullisen suoratoistopalvelunsa uudelleenbrändäyksestä – Apple TV+ on jatkossa yksinkertaisesti Apple TV, kuten on jo entuudestaan Apple TV -laitteiden ja Apple TV -sovelluksen nimi.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)

F1-elokuvan julkaisu on seurannut tuttua vaiheittaista kaavaa, jossa elokuvateattereiden jälkeen elokuva saapui ostettavaksi ja vuokrattavaksi eri palvelujen kautta ennen julkaisua suoratoistopalvelussa.

Elokuvateattereissa F1-elokuva keräsi suuren suosion. Hitiksi noussut elokuva on tuottanut yli 629 miljoonan dollarin lipputulot sekä kerännyt varsin hyvää palautetta.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)

Raportoidusti F1-elokuvan budjetti oli yli 250 miljoonaa dollaria, mutta markkinointiin on käytetty vielä rutkasti rahaa. Applen onkin arvioitu pääsevän elokuvasta omilleen vasta noin 600 miljoonan dollarin lipputulojen kohdalla kohdalla. Tämä tarkoittaa kuitenkin samalla Applen käytännössä saavan hittielokuvan jatkossa ilmaiseksi osaksi suoratoistopalveluaan.

Applen kumppanina elokuvan levityksessä on toiminut Warner Bros.

Apple Original Filmsin F1-elokuvan tuottajia ovat Jerry Bruckheimer Films, Plan B Entertainment sekä seitsenkertainen F1-maailmanmestari Lewis Hamilton Dawn Apollo Filmsin kautta. Elokuvan on ohjannut muun muassa Top Gun: Maverickista tunnettu Joseph Kosinski, ja sitä tähdittävät Brad Pitt, Damson Idris, Kerry Condon, Javier Bardem, Tobias Menzies, Sarah Niles, Kim Bodnia ja Samson Kayo.

F1: The Movie -elokuva on tuotettu yhteistyössä Formula 1 -sarjan, FIA:n ja kisajärjestäjien kanssa, ja kuvauksia on tapahtunut eri osakilpailujen yhteydessä.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)

Elokuvassa Brad Pitt näyttelee entistä kuljettajaa Sonny Hayesia, joka palaa Formula 1 -sarjaan. Damson Idris näyttelee Pittin roolihahmon tallikaveria fiktionaalisessa APXGP-tallissa. Kuvauksissa tallin autoina on käytetty Formula 2 -autoja, jotka on muunnettu näyttämään F1-autoa.

”Sonny Hayes (Brad Pitt), jota kutsuttiin ’suurimmäksi, joka ei koskaan ollut’, oli Formula 1:n lupaavin ilmiö 1990-luvulla, kunnes radalla sattunut onnettomuus melkein päätti hänen uransa. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin hän on kiertelevä kuljettaja, kun häntä lähestyy hänen entinen tiimikaverinsa Ruben Cervantes (Javier Bardem), romahduksen partaalla olevan vaikeuksissa olevan F1-tallin omistaja. Ruben vakuuttaa Sonnyn palaamaan Formula 1 -sarjaan pelastaakseen tiimin ja ollakseen maailman paras. Hänen rinnallaan ajaa kuuma tulokas Joshua Pearce (Damson Idris), jonka tarkoituksena on edetä omalla tavallaan. Mutta kun moottorit pauhaavat, Sonnyn menneisyys saa hänet kiinni ja hän huomaa, että F1:ssä tiimikaverisi on kovin kilpailijasi – ja tie pelastukseen ei ole sellainen, jota voit matkata yksin”, Apple kuvaili aiemmin elokuvan juonta.

F1-elokuvan suosio on voinut vauhdittaa myös Applen laajempaa Formula 1 -kiinnostusta.

Huhujen mukaan Apple olisi voittanut vuodessa yli 150 miljoonan dollarin arvoisella sopimuksella Formula 1 -kisojen lähetysoikeudet Yhdysvalloissa ensi kaudesta alkaen ja sopimuksesta kerrottaisiin tulevana viikonloppuna Austinissa ajettavan Yhdysvaltojen GP:n yhteydessä.

Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta – katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla