Influenssatilanne on rauhallinen ja myös flunssaa esiintyy vain vähän Pohjanmaalla sekä Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla.

Avaa kuvien katselu
Pohjanmaan maakunnissa syksyn influenssarokotukset ovat alkaneet tai alkavat ensi viikolla. Kuva: Tiina Jutila / Yle
Syksyn influenssakausi odottaa vielä alkamista. Flunssaviruksia on liikkeellä useita ja niiden tartuntoja esiintyy vaihtelevasti, kerrotaan Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueilta.
– Olen kuullut, että pieni epidemia on yhdessä asumisyksikössä, mutta muuten testien perusteella influenssaa ei vielä ole, kertoo infektioylilääkäri Silvia Grönroos-Pada Pohjanmaan hyvinvointialueelta.
Myös Keski-Pohjanmaalla yksittäisiä influenssatapauksia on, mutta varsinainen sairastelukausi ei ole vielä käynnistynyt.
– Koulujen alkaessa hengitystieinfektioissa oli piikki, mutta se on tasaantunut. Viime viikkoina nuhakuumetta aiheuttavia viruksia on ollut liikkeellä hieman enemmän, sanoo infektioylilääkäri Marko Rahkonen Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soitesta.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella flunssatilanne on toistaiseksi rauhallinen, vaikka erilaisia viruksia on vino pino ja tartunnat saattavat olla sitkeitä ja pitkäkestoisia.
– Influenssan kanssa ollaan odotustilassa ja flunssa tartunnoissa ja niiden kestoissa on yksilökohtaisia eroja. Pahimmillaan jälkiyskät ja nuhat voivat kestää parikin viikkoa, kertoo Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen infektioiden tartuntayksikön ylilääkäri Riikka Ala-Karvia.
Influenssarokotukset alkoivat Etelä-Pohjanmaalla viime viikolla. Pohjanmaan hyvinvointialueella ja Keski-Pohjanmaalla Soitessa rokotukset alkavat ensi viikolla.