76-vuotiaalla Lehtosella on pitkä kokemus keittiössä työskentelystä ja vapaaehtoistyöstä. Hänestä Pirhan vaatimukset ovat kohtuuttomia.

Lehtoonen on leiponut Aurinkorinteen vanhusten päiväkeskukselle vapaaehtoisesti jo vuosia. Kuvassa Pia Lehtosen leipomia pullia. Pia Lehtosen oma albumi

Hämeenkyröläinen Pia Lehtonen on leiponut pullaa vuosien ajan vapaaehtoisesti paikallisen päiväkeskus Aurinkorinteen vanhusten iloksi, kunnes se kiellettiin häneltä. Lehtosen mukaan päiväkeskus ostaa pullansa jatkossa muualta.

Lehtosen mukaan ajatus vapaaehtoisesta pullan leipomisesta syntyi 6–7 vuotta sitten, kun päiväkeskuksen asiakkaat toivoivat paikalle tuoreen pullan tuoksua, koska eivät itse enää pystyneet leipomaan.

76-vuotias Lehtonen kertoo tehneensä vapaaehtoistyötä sekä hyväntekeväisyyttä koko ikänsä. Eläkkeelle jäätyään hän on jatkanut aktiivista vapaaehtoistoimintaa ja toiminut muun muassa ”koulumummona ja ulkoiluapuna”.

Pitkä kokemus

Pirkanmaan hyvinvointialue Pirha kertoi Aamulehdelle antamissaan kommenteissa syyksi elintarvikelainsäädännön. Sen mukaan päiväkeskuksen keittiötilan pitää olla rekisteröity elintarvikehuoneistoksi, jossa ruokia voivat valmistaa vain päivätoiminnan työntekijät.

– Vastaamme keittiössä työskentelevien perehdytyksestä, elintarvikehygieniasta, osaamisesta ja salmonellatarkastuksesta. Tämä koskee myös keittiötilassa toimivia vapaaehtoisia. Kyse ei siis ole säästöistä, Ikäihmisten palvelujen toimialuejohtaja Mari Ollinpoika kertoi AL:lle.

Lehtonen kertoo ”leiponeensa koko pienen ikänsä”. Hän kertoo työskennelleensä vuosikymmeniä suurtalouden työnjohtajana ja pitäneensä pitopalvelua.

– Minulla on 55 vuoden kokemus suurkeittiöistä ja voimassa oleva hygieniapassi. En ymmärrä, mitä pahaa voisin tehdä heidän aineksillaan heidän tilassaan, Lehtonen sanoo.

76-vuotiaalla Lehtosella on monen vuosikymmenen kokemus leipomisesta ja vapaaehtoistyöstä. Pia Lehtosen oma albumi

Aurinkorinteen toimipisteessä Lehtonen on leiponut pullaa henkilökunnan tilaamista aineksista. Hänen mukaansa asiakkaat ovat olleet hyvin tyytyväisiä tuoreeseen pullaan.

– Siellä olen kokenut olevani omalla alallani.

Lehtonen pohtii, että myyjäisiin, urheiluseuroille ja kouluihin leivotaan jatkuvasti ihmisten omissa kodeissa ilman, että asiaa valvotaan.

Lehtosen mielestä järjestely oli kaikille kaikin puolin mukava, ja Pirha ”vetoaa kohtuuttomiin vaatimuksiin”.

– On surullista, että tartutaan lillukanvarsiin, Lehtonen sanoo.

Lehtosen päivätoimintaan leipomia munkkeja. Pia Lehtosen oma albumi

Vanhusten puolesta

Vapaaehtoistoiminnan lisäksi Lehtonen on omistautunut vanhusaktivismille.

Kun Pirha oli tammikuussa 2025 lopettamassa Aurinkorinteen päivätoiminnan kokonaan, Lehtonen kertoo ”nousseensa kapinaan”. Hän kertoo järjestäneensä kokouksen ja nimikeräyksen asian puolesta.

– Saimme 2100 nimeä adressiin, jonka luovutimme Pirhan vastaavalle konsernipäällikölle, Lehtonen kertoo.

Kun tieto asiasta levisi, Tampereella järjestettiin viime toukokuussa rollaattorimarssi, johon osallistui yli 2000 ihmistä.

– Vanhuksilta otetaan aina ensimmäisenä pois, koska he ovat yleensä hiljaisia, eivätkä pidä puoliansa tai rupea nousemaan kapinaan. Mutta minähän nousin.

– Näinhän se on, että mä olen pian itse se, joka ehkä tarvitsee sitä palvelua.

Mielenilmauksen jälkeen Pirhan johtajat lupasivat, että päivätoiminta jatkuu. Toiminta kuitenkin lopetettiin kesäksi, mutta Pirhan uudet valtuutetut saivat toiminnan jatkumaan täksi syksyksi. Sen henkilökuntaa kuitenkin vähennettiin ja palveluun pääsyn kriteerejä tiukennettiin. Lehtosen mukaan päivätoiminnan tulevaisuudesta ei ole tällä hetkellä takeita.