Yle uutisoi keskiviikkona, että Veikkaus on lopettanut yhteistyön Koripalloliiton kanssa.

Yhteistyön päättyminen on osa Veikkauksen uutta markkinointistrategiaa, joka liittyy vuonna 2027 vapautuvaan rahapelimarkkinaan. Ennen Korisliigaa Veikkaus oli ilmoittanut päättävänsä yhteistyön myös salibandyn pääsarjan F-liigan sekä Hiihtoliiton kanssa.

Koripalloliiton ja Veikkauksen yhteistyön päättyminen koskee sekä Korisliigaa että maajoukkueita.

Koripalloliiton puheenjohtaja Kati Packalen kertoi Ylelle, että liitto olisi halunnut jatkaa yhteistyötä, mutta Veikkaus ei tarttunut vastatarjoukseen.

Packalen myöntää, että päätös vaikuttaa Korisliigaan ja on liigaseuroille, jopa ”pienoinen shokki”.

Packalen tai Vilppaan toiminnanjohtaja Niko Kallioniemi eivät luonnollisesti voi puhua siitä, miten suuresta summasta nyt puhutaan.

Kokoluokka on kuitenkin miesten Korisliigan osalta selvä: Veikkauksen tuki oli yhtä suuri kuin pudotuspelien erotuomarikulut. Esimerkiksi tällä kaudella pudotuspelien erotuomaripalkkiot ovat 265–360 euroa plus matkakulut (59 senttiä/kilometri). Kun ottelussa on kolme tuomaria ja pudotuspeliotteluita pelataan ympäri Suomea keskimäärin 30, tuen suuruus on jopa 50 000 euroa.

– Emme voi vielä tietää, miten iso isku tämä on. Seurat eivät ole lähivuosina maksaneet pudotuspelien erotuomarimaksuja, mutta nyt ne tulisivat seurojen kontolle.

– Se on vielä työn alla, miten asia ratkaistaan, Kallioniemi kertoi torstaina.

Koripalloliitto ja liigaseurat saivat tietää yhteistyön päättymisestä pian EM-kisojen jälkeen.

Veikkauksen sponsorointiyksikön johtaja Tuomo Torkkola kertoi Ylelle, että Veikkaus joutuu ”valitettavasti” priorisoimaan kumppanuuksia.

– Emme voi olla enää kaikessa mukana, Torkkola muistutti.

Veikkaus on solminut tämän vuoden aikana sponsorisopimuksen muun muassa Vilppaan seiväshyppääjän Wilma Murron kanssa. Ylen arvion mukaan sopimuksen arvo on peräti 100 000 euroa vuodessa eli noin tuplat miesten Korisliigan tukeen verrattuna.

Murron lisäksi Veikkauksen uuden brändikampanjan kasvoiksi kiinnitettiin muusikko Samu Haber ja tanssitaiteilija Atte Kilpinen.

Veikkaus teki myös kuusivuotisen yhteistyösopimuksen Mestiksessä pelaavan jääkiekkoseura Jokerien kanssa. Jokerien puheenjohtaja Mikko Saarni kertoi toukokuussa STT:lle, että ”sopimuksen taloudellinen merkitys on äärettömän suuri”.

Kesällä Veikkauksesta tuli myös pitkään suljettuna olleen Helsinki areenan uusi nimisponsori. Jokerit pelaa ensimmäisen ottelunsa Veikkaus Arenalla ensi perjantaina. Otteluun on myyty jo yli 10 000 pääsylippua.