VVA:n mukaan kodittomien määrä on noussut Suomessa sosiaaliturvan heikennysten ja hintojen nousun myötä. Iltalehti jalkautui Helsingin yleisövessoihin, ja pian kävi selväksi, mihin tarkoitukseen vessoja käytetään.
- Kodittomien määrä on kasvanut merkittävästi Suomessa.
- Helsingin yleisövessat toimivat huumeiden käyttöpaikkoina.
- VVA:n viestintäpäällikön mukaan päihteet ja kodittomuus kulkevat usein käsi kädessä.
Pelkästään vuonna 2024 Suomessa ilman suojaa yöpyvien ihmisten määrä on noussut 50 prosenttia. Vailla vakinaista asuntoa ry:n (VVA) viestintäpäällikkö Erja Morottaja kertoi Iltalehden haastattelussa, että hallituksen sosiaaliturvaan kohdistuneet leikkaukset yhdessä jatkuvan hintojen kallistumisen kanssa ovat ajaneet yhä useamman henkilön kodittomaksi.
Aiemmin on ollut tavallista nähdä baarin jälkeen humalaansa pois penkeillä nukkuvia henkilöitä, mutta sitä näkee yhä harvemmin. Nyt ulkona nukkuvilla on usein mukanaan makuupusseja ja tavarakasoja.
Kun kävelemme kuvaajan kanssa kylmässä syysilmassa poispäin Töölönlahdelta, näemme muovipussien ja pressun vieressä makuupussissa nukkuvan henkilön. Hän näyttää noin 20-vuotiaalta.
Morottajan mukaan asunnottomaksi joutuu yhä useammin esimerkiksi eri paikkakunnalta saapuneita opiskelijoita.
– Opiskelija on tullut toiselta paikkakunnalta tänne, eikä hänellä ole tuttavia tai sukulaisia, joiden puoleen kääntyä.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Ulkona nukkui nuorelta vaikuttava henkilö tavaroineen. Henri Kärkkäinen
Vaatteita ja ruiskuja
Jatkamme matkaamme Töölönlahden puistossa sijaitsevaan yleisövessaan. Wc-tilojen edessä on auki revitty ruisku ja -neulasetti, ja desinfiointipyyhepakkaus. Hieman etäämmällä näkyy käytetty huumeruisku.
Ruiskussa ei ole enää neulaa kiinni. Tämä voi johtua siitä, että Töölönlahden yleisövessan sisällä on huumeruiskujen keräyspiste. Kaupungissa on noteerattu se, että vessoja käytetään huumeiden käyttämiseen.
Vessojen yhteydessä näkee paljon hylättyjä vaatteita ja asusteita. Esimerkiksi Hesperian puiston yleisövessassa käydessämme siellä on pinkki pipo ja sen ulkopuolelle on hylätty Adidas-merkkiset housut. Lavuaarin päällä on puoliksi mutustettu välipalakeksi.
Suurimmassa osassa Töölössä näkemistämme vessoista on merkkejä huumeiden käytöstä. Kaikista huumeista, joita vessoissa käytetään, ei kuitenkaan välttämättä jää jälkiä.
Vuonna 2024 kaikki Suomen mediat kirjoittavat Alfa-PVP-nimisen huumeen käytön räjähdysmäisestä kasvusta. Kyseistä muuntohuumetta voidaan käyttää suonesisäisen käytön lisäksi polttamalla, nuuskaamalla tai suun kautta.
Suomessa käytiin vuonna 2024 runsaasti keskustelua käyttöhuoneiden käyttöönotosta, jotka tarjoaisivat käyttäjille omat tilat huumeiden käyttöä varten. Käyttöhuonekysymyksessä leirit vaikuttavat jakaantuvan karkeasti puolesta ja vastaan.
Käyttöhuoneiden vastustajat näkevät asian kärjistetysti niin, että käyttöhuoneet kannustavat ihmisiä huumeiden käyttöön. Niiden puolestapuhujat sen sijaan ovat lähtökohtaisesti sitä mieltä, ettei käyttöä voida estää, mutta käyttöhuoneet tekisivät siitä kaikille turvallisempaa.
THL:n asiantuntijoiden koostaman katsauksen mukaan on enenevästi näyttöä siitä, että käyttöhuoneet voivat vähentää huumeiden käyttöä ja siitä syntyvää jätettä julkisissa tiloissa.
Koska Suomessa kuollaan yleisimmin alkoholin ja päihdyttävien aineiden yhteisvaikutuksiin, eivät käyttöhuoneet THL:n mukaan välttämättä vaikuttaisi huumekuolemiin. ”Tilanne Suomen huumemarkkinoilla voi kuitenkin nopeasti muuttua ja käyttöhuonepalvelu olisi tärkeää varautumisen kannalta”, vuonna 2023 julkaistussa katsauksessa kirjoitetaan.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Töölönlahdella sijaitsevassa yleisövessassa pistetään ruiskuhuumeita. Henri Kärkkäinen
Kierroksella näkyi merkkejä huumeiden käytöstä. Henri Kärkkäinen
Yleinen huumeluola
Jatkamme matkaamme Alppiharjun kaupunginosassa sijaitsevaan Sturenkadun ja Helsinginkadun risteyksessä olevaan yleisövessaan.
IL:n lokakuun alussa julkaistussa artikkelissa kirjoitettiin kyseisestä vessasta. Jutussa haastateltu, alueella asuva henkilö kutsui kyseisestä vessaa ”yleiseksi huumeluolaksi”. Jutussa haastatellun Rinnekodin työntekijän mukaan osa asunnottomista myös myy itseään yleisövessoissa huumeita vastaan.
Yleisövessassa on kaksi koppia, joista isompi on varattu. Kiinnitän huomiota sen oveen, joka näyttää näkemiimme vessanoviin verrattuna kärsineeltä. Oven reunat ovat vääntyneet, aivan kuin se olisi revitty väkisin auki useita kertoja.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Töölönlahdella yleisövessan sisällä on huumeruiskujen keräyspiste. Henri Kärkkäinen
Ulos tulee ensin yksi mies, sitten toinen ja vielä kolmas. Yksi miehistä vilkuilee tiiviisti kuvatoimittajamme Henrin kameraa hermostuneen oloisena. Hän alkaa puhumaan kahdelle muulle nyökäten samalla Henriä kohti. Pohdin, pitäisikö kamera laittaa piiloon.
Lopulta vessasta tulee miesten perässä heitä nuoremman oloinen nainen. Rinnekodin työntekijän aiempi kommentti tulee mieleeni. Iltalehti uutisoi elokuussa, että erityisesti nuoret naiskäyttäjät joutuvat huumemaailmassa kokemaan hirveitä asioita.
Nainen sulkee oven, ja nelikko jatkaa matkaansa Helsinginkatua alaspäin. Joukon poistuttua oletamme, että vessa on tyhjillään ja voimme käydä tutkailemassa, miltä vessassa näyttää.
Oven takana odottaa kuitenkin yllätys.
Vessa ei olekaan tyhjä, ja edessäni, noin parinkymmenen senttimetrin päässä seisoo mies. Hänellä on suussaan savuavassa piipussa kiinni oleva ohut muoviputki, eikä hän ole vessassa yksin. Tuijotamme toisiamme silmiin ja suljen oven nopeasti. Päätämme Henrin kanssa siirtyä hieman etäämmälle odottelemaan vessan vapautumista.
Istuskelemme läheisillä kallioilla näköetäisyyden päässä vessasta odottaen, että viimeisetkin henkilöt lähtisivät ulos vessasta.
Odotustamme ei palkita. Tuijotamme lähes hypnoosinomaisesti vessan yläpuolella olevaa valoa, joka kertoo, onko wc varattu tai vapaa. Se vilkkuu välillä punaisena, välillä vihreänä. Näyttää siltä kuin joku olisi jatkuvasti jo avaamassa oven, mutta muuttaisikin siinä samassa mieltään ja lukitsisi oven taas uudelleen.
Vaikka edellisetkään vessan käyttäjät eivät ole vielä poistuneet, samaan wc-koppiin menee jälleen lisää porukkaa. Pohdin, kuinka monta ihmistä vessaan voi oikein mahtua. Parinkymmenen minuutin odotuksen päätteeksi päätämme lähteä pois.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Törmäsimme Sturenkadun yleisövessassa huumeidenkäyttäjiin. Henri Kärkkäinen
Punainen valo merkitsee sitä, että vessa on varattu. Henri Kärkkäinen
Päihteillä ”lääkitään” kodittomuutta
Erja Morottajan mukaan päihteet ja kodittomuus kulkevat hyvin usein käsi kädessä. Vaikka kodittomaksi joutuminen ei liittyisi päihdeongelmaan, se voi johtaa siihen.
Morottajan mukaan moni asunnoton alkaa käyttää päihteitä selviytymiskeinona. Päihteillä voi yrittää turruttaa itseään, jotta kestäisi pelkoa ja turvattomuutta. Lisäksi koditon voi yrittää päihteiden avulla pysyä hereillä, koska nukkuessaan hän on alttiimpi vaaroille.
Asunnottomuus ja siihen liittyvä turvattomuuden tunne altistaa helposti myös mielenterveyden ongelmille. Morottaja kertoo, että varsinkin asunnottomana koetut väkivallan kokemukset voivat traumatisoida henkilön.
Vaikka kodittomaksi joutumiseen johtaisi pelkät talousongelmat, kodittomaksi joutuessa henkilö on vaarassa saada kasan muitakin ongelmia.
– Juuri siksi asunnottomuuden kesto pitäisi saada mahdollisimman lyhyeksi ja ihminen nopeasti pois siitä tilanteesta, Morottaja sanoo.
Kallion kirjaston takana sijaitsevan Matti Heleniuksen puiston vessan vieressä lojuu pyörä. Vessan viereiseen tolppaan on ripustettu roikkumaan takki.
Keskimmäinen koppi on varattu. Avatessamme yhden kopeista, keskimmäistä ovea raotetaan ja vessassa seisova henkilö kurkistaa ulos katsoakseen, kuka ulkona oikein on. Ovi on niin vähän raollaan, että juuri ja juuri pystyy havaitsemaan, että sisällä on joku.
Sisällä oleva henkilö sulkee oven, eikä tule enää takaisin sen parinkymmenen minuutin aikana, jonka vietämme puistossa. Aiemmasta viisastuneina emme odota kopin enää vapautuvan.
Asunnottomien yötä vietetään vuosittain 17. lokakuuta YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä.
Matti Heleniuksen puiston yleisövessan lähellä on huumeruiskujen keräysastia. Henri Kärkkäinen
Hesperian esplanadin yleisövessassa ruoantähteitä, naapurien juhlista ilmoittama lappu, sekä pinkki pipo. Henri Kärkkäinen