Euroopassa on pitkään haaveiltu Yhdysvalloista, joka suhtautuisi tiukemmin Venäjän hallintoon. Haaveet ovat korostuneet etenkin Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan jälkeen.

MTV Uutisten haastatteleman kansainvälisen politiikan asiantuntijan Risto E. J. Penttilän mukaan on kuitenkin olemassa yksi virhe, joka voi saada Yhdysvallat ja sen presidentin Donald Trumpin näyttämään heikolta.

Hänen mukaansa tällainen tapahtumakulku on jossain määrin mahdollinen. Siinä Venäjä ja Kiina voivat ”pelata korttinsa niin”, että Trumpin puheet alkavat näyttää epäuskottavilta.

– Venäjä ja Kiina kun ovat molemmat tehneet, Ukrainasta ja kauppasodasta johtuen, päätelmän, että Trump ”puhuu suuria, mutta perääntyy aina”, Penttilä sanoo MTV:lle.

Hänen mukaansa Kiina todennäköisesti provosoisi tahattomasti, Venäjä todennäköisemmin tahallaan. Kiinan suhteen tahattomassa provosoinnissa ollaan Penttilän mukaan jo lähellä.

Hän viittaa viimeaikaisiin uutisiin, joiden mukaan Trump on uhannut perua tapaamisen Kiinan presidentti Xi Jinpingin kanssa, mutta sittemmin toppuutellut lausuntojaan. Trump on pyrkinyt myös painostaa Venäjää suostumaan rauhaan Ukrainassa. Kovista puheista huolimatta Trump ei ole onnistunut pyrkimyksissään.

– Trumpin kannattajat voisivat katsoa, ettei presidentti ole tarpeeksi tiukka Venäjän ja Kiinan edessä, Penttilä pohtii MTV:lle.