Turvakodeissa asuneelle perheelle ostettiin turvapalveluja kunniaväkivallan pelon vuoksi. Syyttäjien mukaan ex-turvallisuuspäällikön epäillyistä rikoksista ei löytynyt näyttöä.

Avaa kuvien katselu
Syyteharkinta virkarikosepäilyistä Keski-Uudenmaan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän ja Raaseporin kaupungin virahaltijoiden osalta on vielä kesken. Kuvassa Järvenpään sosiaali- ja terveyskeskus JUST Kuva: Patrik Molander / Yle
10:16•Päivitetty 10:54
Syyttäjät eivät nosta syytteitä asiassa, jossa Securitaksen entisen turvallisuuspäällikön epäiltiin erehdyttäneen Keski-Uudenmaan SOTE-kuntayhtymän ja Raaseporin kaupungin viranhaltijoita turvallisuuspalvelujen hankkimisessa.
Rikosnimikkeinä olivat petosrikosten lisäksi ampuma-aserikos ja kaksi perätöntä lausumaa tuomioistuimessa.
Syyttämättäjättämispäätökset törkeistä petoksista ja perättömistä lausumista tehtiin, koska rikoksista ei ollut näyttöä. Ampuma-aserikoksen osalta syyteoikeuden katsottiin vanhentuneen.
Sosiaaliviranomaiset tilasivat vartioinnin
Kyseessä olivat noin kolmen miljoonan euron hankinnat turvallisuuspalveluihin.
Keski-Uudenmaan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä osti Securitakselta turvallisuuspalveluja turvakodeissa Järvenpäässä ja Raaseporissa asuneelle perheelle.
Sosiaaliviranomaiset tilasivat vartioinnin turvakodissa asuvalle perheelle vuonna 2021. Perusteena olivat sosiaaliviranomaisten tiedot, jotka olivat tulleet perheeltä.
Arvioinnin suojelun jatkamisen tarpeesta teki Securitaksen entinen turvallisuuspäällikkö.
Perheelle suojelua vuoden ajan ympäri vuorokauden
Perusteeksi turvapalvelujen tarpeelle kerrottiin mahdollinen kunniaväkivallan uhka avioeron vuoksi.
Uhka-arvioihin liittyi suojellun naisen ex-miehen kytkeytyminen terroristijärjestöihin kuten Isisiin.
Turvakodeissa asuneelle perheelle järjestettiin ympärivuorokautinen vartiointi. Kahdesta neljään vartijaa oli suojattavien lähellä kaiken aikaa.
Vartiointi alkoi 3. marraskuuta 2021 ja sitä järjestettiin vuoden ajan.
Poliisi piti esitutkinnan perusteella perheelle järjestettyä suojelua poikkeuksellisena ja ainutlaatuisena.
Perheenjäseniä ei epäilty rikoksista. Perheessä on alaikäisiä lapsia.
Mahdollisten virkarikosten syyteharkinta jatkuu
Turvallisuuspalvelujen hankinnasta päätettiin Keski-Uudenmaan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymässä, jonka toiminnot ovat siirtyneet Keski-Uudenmaan hyvinvointialueelle.
Keski-Uudenmaan SOTE-kuntayhtymän ja Raaseporin kaupungin viranhaltijoiden epäiltyjen virkarikosten osalta syyteharkinta on kesken.
Poliisi epäili virkarikoksesta 14 henkilöä.
Rikoksista epäiltyjä oli kokonaisuudessa kaikkiaan lähes 20.
Uutinen päivittyy.