112 Suomi -sovellus kertoo myös sinua lähinnä olevien sydäniskurien sijainnit.
Hätätilanteessa löydät sovelluksesta lähimmän defibrillaattorin sijainnin ja aivohalvauksen oireet. Kuva: Jarkko Sirkiä
Jo pari miljoonaa suomalaista on ladannut kännykkäänsä sovelluksen nimeltä 112 Suomi.
Kaikki eivät ole kuitenkaan uskaltaneet tutustua palveluun tarkemmin. Kannattaisi, sillä painikkeen takana on ällistyttävä määrä tietoa.
Yksi painallus ei vielä aiheuta hälytystä hätäkeskukseen, vaan siihen tarvitaan kaksi.
”Sovelluksen tärkein ominaisuus on sijaintitietojen välitön näkeminen.”
Taina Timonen
Kun sovelluksen avaa, eteen tulee tärkeää tietoa kaikenlaisiin hätä- ja varautumistilanteisiin. Kymmenvuotias sovellus ei ole enää pelkkä hätäilmoituskanava, vaan monipuolinen palvelukokonaisuus.
”Sovelluksen tärkein ominaisuus on sijaintitietojen välitön näkeminen ja siten avun saaminen paikalle nopeasti”, ensiapukouluttaja Taina Timonen sanoo.
Aina hälyttäjällä ei ole edes antaa tapaturmapaikan tarkkaa osoitetta, jos hän on moottoritiellä, kansallispuistossa tai hiihtoladulla, Timonen huomauttaa.
”Isoissa kaupungeissa vasteaika on kuusi minuuttia, joten paikalle voi tulla ensin myös paloauto.”
Niitä on yksinkertaisesti useammin vapaina kuin ambulansseja. Paloautossa on sydäniskuri eli defibrillaattori eli deffa, palomiehet ovat ensiaputaitoisia ja joillakin voi olla jopa palomies–ensihoitajan kaksoistutkinto, Timonen kertoo.
”Pienillä paikkakunnilla vasteaika voi olla yli tunninkin, joten vapaapalokunnat ovat tärkeitä paikkaajia.”
Jos tapaat elottoman ihmisen, iskuri eli defibrillaattori voi pelastaa ihmisen hengen.
Nopea apu on tärkeää, koska esimerkiksi sydänpysähdyksessä aivosolut alkavat tuhoutua 4–6 minuutissa, aivovauriot ovat todennäköisiä 6–10 minuutissa ja pysyvä aivovaurio syntyy 10 minuutin hapettomuuden jälkeen.
Hätätilanteessa löydät sovelluksesta lähimmän defibrillaattorin sijainnin ja aivohalvauksen oireet. Kuva: Jarkko Sirkiä
Oman sijaintisi lisäksi sovellus kertoo myös kymmenen lähimmän sydäniskurin sijainnit. Tieto kannattaa tarkistaa samantien, samoin kuin se, pääseekö niihin käsiksi myös toimistoajan ulkopuolella.
Iskuri eli deffa antaa selkeät puheohjeet eletrodien kiinnityksestä alkaen. Sen käyttöä voi harjoitella ensiapukurssilla. Kuva: Eija Mansikkamäki
Jos tapaat elottoman ihmisen, iskuri eli defibrillaattori voi pelastaa hänen henkensä. Sydäniskurin avulla sydän voidaan saada vielä käyntiin, mikäli sydämessä on jäljellä sähköistä toimintaa kuten kammiovärinä, Timonen selvittää.
Laite antaa selvät toimintaohjeet eli sen käyttämistä ei tarvitse maallikonkaan pelätä.
”Joissakin paikoissa esimerkiksi saaristossa mökkiläiset ovat ostaneet näitä yhdessä”, Timonen kertoo.
Myös kyläyhteisöt voivat harkita laitetta yhteisostona.
Myös kyläyhteisöt voivat harkita laitetta yhteisostona, hän vinkkaa. Se maksaa 1 500–2 100 euroa mallista riippuen, ja laitteen toimittaja vastaa huollosta.
112-sovelluksesta löytyvät myös yksityiskohtaiset ohjeet ja puhelinnumerot erilaisiin hätä- ja kriisitilanteisiin.
Yleinen hätänumero on 112 ja ympäri vuorokauden vastaava äkillisten terveysongelmien ja sosiaalihuollon päivystysapu 116 117.
Itse kukin voi kerrata äkillisen aivohalvauksen oireet aika ajoin. Kuva: Jarkko Sirkiä
Ohjeita sekä päivystysnumeroita löytyy kaikkeen aivoverenkiertohäiriön oireiden tunnistamisesta myrkytyksiin, poliisin palveluista kadonneisiin lapsiin ja ongelmatilanteisiin vesillä.
Sovelluksessa on paljon hyötytietoa ja muun muassa tienkäyttäjän linja. Kuva: Jarkko Sirkiä
Numeroon 0200 2100 voi ilmoittaa tien käyttöä vaarantavasta esteestä kuten tielle kaatuneesta puusta tai vedestä.
Myös ulkomailta käsin yhteyden Suomen hätänumeroon.
Uutena on numero, josta saa myös ulkomailta käsin yhteyden Suomen hätänumeroon. Sitä voi tarvita, jos näkee vaikkapa etävalvonnalla murron mökkiinsä tai herää huoli omaisesta.
Palvelussa voi myös tehdä matkustusilmoituksen.
112 Suomi -painikkeen takaa voi myös tarkistaa 72 tunnin kotivaran suositussisällön ja etsiä ohjeet siitä, kuinka toimia häiriötilanteissa, kuten myrskyn, tulvan tai sähkökatkon sattuessa.




