Yhdysvaltain presidentti Trumpin kriitikkona tunnettu John Bolton saattaa joutua loppuiäkseen vankilaan.

Yhdysvaltain entinen kansallisen turvallisuuden neuvonantaja John Bolton kiistää syyllisyytensä. ZumaWire / MVPHOTOS

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin entinen kansallisen turvallisuuden neuvonantaja John Bolton on asetettu syytteeseen.

Boltonia syytetään salaiseksi luokitellun tiedon huolimattomasta käsittelystä. Asiasta kertovat muun muassa The Wall Street Journal (WSJ) ja The New York Times (NYT).

Jos 76-vuotias Bolton tuomitaan syylliseksi, hän saattaa viettää loppuelämänsä vankeudessa.

Boltonia vastaan on nostettu 18 syytettä. Kustakin syytekohdasta voi saada enintään kymmenen vuoden vankeustuomion, NYT kertoo.

Iranilaisia hakkereita

Boltonia syytetään salaiseksi luokiteltujen tietojen välittämisestä kahdelle perheenjäsenelleen.

Syytteiden mukaan Bolton välitti tietoja päivittäisistä toimistaan henkilökohtaisella sähköpostitilillään sekä viestisovelluksen kautta. Bolton oli väitetysti jakanut tuhannen sivun edestä ”päiväkirjamaisia” katkelmia.

Asiaa tuntevien lähteiden mukaan Bolton välitti tietoja vaimolleen ja tyttärelleen, WSJ kertoo.

Salaista tietoa on syytteiden mukaan saattanut päätyä iranilaisten hakkereiden haltuun.

Poikkeaa muista

Bolton kuvailee saamiaan syytteitä osaksi kampanjaa, jolla pelotellaan presidentin kriitikoita. Hänet tunnetaan Trumpin kovasanaisena arvostelijana.

Yhdysvalloissa on Trumpin toisen kauden aikana herännyt huolta siitä, että Trumpin hallinto yrittää hiljentää vastustajiaan demokratiaa murentavilla keinoilla.

Boltonia vastaan nostettu tapaus on kuitenkin edennyt normaaleja reittejä pitkin, kertoo NYT. Käsittelyssä mukana oleville viranomaisille ei ole esimerkiksi annettu potkuja eikä heitä ole siirretty muille osastoille.

Asiaa tuntevat lähteet sanovat WSJ:lle, että he pitävät Boltonia vastaan nostettua tapausta vahvempana kuin kahta muuta, joiden kohteina on Trumpin kriitikoita.

Tapauksissa, joita viranomaiset pitävät heikompina, syytettyinä ovat FBI:n entinen johtaja James B. Comey ja New Yorkin oikeuskansleri Letitia James.

Boltonin toimia koskeva tutkinta pääsi vauhtiin presidentti Joe Bidenin kaudella, kertoo NYT. Tuolloin yhdysvaltalaiset tiedusteluviranomaiset saivat kerättyä tietoja, joita on kuvailtu huolestuttaviksi.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on kommentoinut oikeustapausta kuvailemalla Boltonia ”pahaksi tyypiksi”, kertoo NYT. ZumaWire / MVPHOTOS

Syyttäjät siteerasivat Boltonia

Bolton on esiintynyt mediassa ahkerasti. Syyttäjät ovat nostaneet esiin joitakin hänen lausunnoistaan, kertoo NYT.

Boltonin mainitaan esimerkiksi sanoneen, että jos hän olisi käyttänyt henkilökohtaista sähköpostiaan kuten Hillary Clinton teki, ”istuisin nyt vankilassa”.

Syyttäjät ovat siteeranneet myös Boltonin lausuntoja, jotka liittyvät keväiseen Signal-kohuun. Trumpin hallinto keskusteli tuolloin viestisovelluksessa Yhdysvaltain iskuista Jemeniin.

– En voi kuvailla kuinka ällistynyt olin, että kukaan toimisi näin, Bolton kommentoi huhtikuussa NYT:n mukaan.

– Tällaisissa keskusteluissa ei käytetä kaupallisia palveluita, olipa kyse otaksuttavasti salatuista sovelluksista tai ei.

FBI teki elokuun lopulla kotietsinnän Boltonin kotiin ja toimistoon. Syytteiden mukaan kotietsinnässä oli löytynyt tulostettuja otteita Boltonin päiväkirjamaisista merkinnöistä. Syytteiden mukaan dokumentit sisälsivät salaisiksi luokiteltuja tietoja.