Traktori ja henkilöauto kolaroivat perjantai-iltapäivänä. Henkilöautossa oli onnettomuushetkellä kaksi henkilöä, joista toinen on viety sairaalaan.

112 numero poliisiauton kyljessä.

Avaa kuvien katselu

Traktorinkuljettaja kuoli liikenneonnettomuudessa Lapualla. Kuva: Ulrica Fagerström / Yle

Traktorinkuljettaja kuoli perjantaina liikenneonnettomuudessa Lapualla.

Poliisi sai ilmoituksen traktorin ja henkilöauton välisestä liikenneonnettomuudesta hieman ennen iltapäiväviittä. Kolari tapahtui Siiriläntien ja Arorannantien risteyksessä.

Traktorissa matkusti vain sen kuljettaja. Hän menehtyi kolarin seurauksena.

Henkilöautossa oli kaksi henkilöä, joista toinen loukkaantui onnettomuudessa. Hänet on viety sairaalahoitoon.

Poliisi on tapahtumapaikalla ja selvittää onnettomuuteen johtaneita tapahtumia.

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue järjestää kriisiapua ihmisille, joita Lapuan onnettomuus on koskettanut.

Yhteyttä voi ottaa Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja kriisipäivystykseen numeroon 044 4700 444. Numero palvelee ympäri vuorokauden.