Toyotalla on kisassa kolmoisjohto, joka riittäisi helposti merkkimestaruuden varmistumiseen. Toyotalla oli 125 pisteen johtoasema arkkiviholliseen Hyundaihin verrattuna ennen Keski-Euroopan osakilpailua. Mikäli ero säilyy yli 120 pisteessä, varmistuu japanilaisvalmistajan viides perättäinen titteli jo ennen kauden kahta viimeistä rallia.
Kankkunen on lähellä historiallista temppua, sillä hän on juhlinut Toyotan kanssa maailmanmestaruutta kuljettajana, mutta kenties sunnuntaina myös tallipomona.
– Eihän tässä voi muuta kuin hymyillä. Tämä oli hyvä päivä meille. Aamulla näytti, että tästä tulee iso taistelu, mutta liukkaissa olosuhteissa Hyundai ei ollut parhaimmillaan, Kankkunen sanoi.
– Pojat tekivät isot erot Tshekissä ajetulla pätkällä. Se oli vaikea pätkä, koska oli niin liukasta mudan ja lehtien takia.
Sebastien Ogier johtaa rallia 0,6 sekunnin erolla ennen Kalle Rovanperää. Elfyn Evans on kolmantena, mutta ero kärkeen on jo puoli minuuttia. Samainen kolmikko taistelee myös tämän kauden MM-tittelistä. Ennen Keski-Euroopan kisaa Ogierin johtoasema oli kaksi pistettä ennen Evansia. Rovanperä oli puolestaan 21 pistettä Ogierin takana.
Ogier ja Rovanperä ovat olleet omaa luokkaansa Keski-Euroopassa. Lauantaina homma vaikeutuu kärkikaksikolla, koska he joutuvat starttaamaan päivään takajoukoista, joten lähtöpaikat eivät ole optimaalisimmat.
– Nyt he starttaavat kahtena viimeisenä autona reitille. Likaa on siis tiellä paljon enemmän. He olivat kuitenkin tänään vauhdissa myös likaisella tiellä. En ole siitä huolissani, Kankkunen summasi.
– Toki se vähän hommaa muuttaa. Tässä kisassa tulee niin paljon likaa ja lehtiä tielle. Siksi paras lähtöpaikka on aina ensimmäisenä. Odotan silti taistelua innolla.
Kärkikuskeilleen Kankkunen antoi vilpittömät kehut.
– Seb teki tänään hienoa työtä, mutta niin teki Kallekin. En ollut ollenkaan hermostunut, sillä tiesin, että he molemmat ovat vahvoja kuskeja hankalissa olosuhteissa. He onnistuivat hienosti.
Evans koki jo torstain päätteeksi kovia, kun kisan tuomaristo langetti miehelle viiden sekunnin aikasakon osumisesta heinäpaaliin. Paaleja on asetettu reitille mutkien leikkausesteiksi normaalien esteiden tavoin.
– En ymmärrä päätöstä. Säännöt ovat toki sääntöjä, mutta tuollainen juttu voi tapahtua kenelle vaan. Hän vain jarrutti vähän liian myöhään ja osui paaliin. Ei siitä pitäisi minusta rangaista. Kaikki tekevät virheitä ja osuvat esteisiin. Ei sitä kuitenkaan poiskaan saa, Kankkunen harmitteli.
Keski-Euroopan MM-rallissa ajetaan lauantaina kuusi erikoiskoetta. Kisa päättyy sunnuntaina.