Nelostiellä Lahdessa tapahtui lauantaiaamuna 25 auton ketjukolari. Paikalla olleen mukaan tielle tuli äkkiä sankkaa sumua ennen onnettomuutta.

Iso ketjukolari, jossa tiellä on useita ajoneuvoja.

Avaa kuvien katselu

Lahdessa tapahtui suuri ketjukolari lauantaiaamuna. Kuva: Repe Suonpää

Lahdessa tapahtui lauantaiaamuna kaksi suurta liikenneonnettomuutta, joissa oli osallisina suuri määrä autoja. Poliisin mukaan onnettomuudet tapahtuivat Lahdessa kehätiellä ja moottoritiellä Renkomäessä.

Liikenne Nelostiellä Lahden kohdalla tulee pelastuslaitoksen mukaan olemaan poikki useita tunteja. Myös kehätie on katkaistu liikenteeltä molempiin suuntiin.

Pelastuslaitoksen mukaan osallisena oli 25 ajoneuvoa.

Pelastuslaitoksen mukaan neljä ihmistä loukkaantui. Kaikki kolarissa olleet on saatu autoista ulos.

Lahden ketjukolarin onnetomuuspaikka kartalla.

Avaa kuvien katselu

Moottoritien onnettomuus tapahtui Nelostiellä lähellä Lahtea. Kuva: Derrick Frilund / Yle

Paikalla ollut Repe Suonpää kertoo olleensa matkalla Helsingistä Lahteen päin onnettomuuden tapahtuessa.

– Älytön sumu tuli yllättäen, ei nähnyt mitään. Hetken päästä autoja alkoi rytisemään, Suonpää kuvailee tapahtumia.

Suonpään auto oli onnettomuudessa 10-15 ensimmäisen auton joukossa, mutta hän ei nähnyt, miten onnettomuus tarkalleen ottaen tapahtui.

Suonpään mukaan paikallaolijoille kerrottiin, että kunnossa olevat ihmiset lähtevät kävellen pois paikalta ja heille järjestetään taksikyyti pois.

Poliisin mukaan tiet ovat Lahden alueella todella liukkaita, joten poliisi pyytää autoilijoita ajamaan hiljaa.

Uutinen päivittyy.