35-vuotias insinöörimies vangittiin naisystävänsä taposta epäiltynä.


Naisystävänsä taposta epäilty mies otettiin kiinni asunnostaan tiistaina 14. lokakuuta. Kuvituskuva. Inka Soveri
Naisystävänsä taposta epäilty 35-vuotias insinöörimies on vangittu. Poliisi epäilee, että mies tappoi 46-vuotiaan naisen asunnossaan Pitäjänmäen Reimarlassa viime tiistaina.
Helsingin käräjäoikeus käsitteli vangitsemisvaatimusta lauantaina aamupäivästä. Istunnon alussa oikeuden puheenjohtaja kysyi epäillyltä tämän mielipidettä kuvaamisesta.
– Minä en haluaisi, että kuvataan, sanoi mies pidellen huppua kasvojensa suojana.
Hän istui hermostuneen oloisena avustajansa vierellä ja rummutti reittään sormillaan.
Puheenjohtaja linjasi, ettei kuvata saa. Kyse on vasta alustavasta rikosepäilystä eikä epäilty ole julkisuuden henkilö, päätöstä perusteltiin.
Istunnon päätteeksi käräjäoikeus katsoi, että asiassa on todennäköisiä syitä epäillä miestä taposta. Hänet määrättiin vangittavaksi.
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tuomas Lindholm kertoi Iltalehdelle istunnon päätteeksi, ettei mies ole juuri rikosepäilyä kommentoinut tai tiistai-illan tapahtumia avannut.
– Meidän käsityksemme mukaan asunnolla ei ole ollut muita kuin he kaksi.
Poliisi: Vakavaa väkivaltaa
Henkirikos paljastui noin puoli kymmenen aikoihin tiistai-iltana 14. lokakuuta, kun sivullisen ilmoittivat havainnoistaan hätäkeskukseen. Naapuruston asukkaat Pitäjänmäen Reimarlassa olivat kuulleet miehen asunnosta poikkeuksellista mekkalaa.
Nainen löytyi miesystävänsä asunnosta elottomana. Hän kuoli elvytysyrityksistä huolimatta. Viranomaiset ottivat miehen kiinni asunnosta taposta epäiltynä.
Naisen ruumiissa oli havaittavissa ulkoiseen väkivaltaan viittaavia vammoja. Tutkinnanjohtaja Lindholm on kuvaillut väkivaltaa vakavaksi.
Poliisilla on yhä selvityksessä henkirikoksen tekotapa sekä se, käyttikö epäilty välinettä tai välineitä. Ampuma-aseella tekoa ei kuitenkaan tehty.
Lindholmin mukaan uhri ja epäilty olivat ”jonkinlaisessa seurustelusuhteessa”. Epäilty on merkinnyt uhrin sosiaalisessa mediassa ”entiseksi puolisokseen”.
Henkirikoksen motiivi on toistaiseksi pimennossa.
Rattijuopumustuomio
Vangitsemisvaatimusta käsitellään Pasilan poliisitalolla lauantaina. Eevi Karvinen
35-vuotias epäilty on sosiaalisen mediansa perusteella valmistunut kymmenisen vuotta sitten insinööriksi. Hän on julkaisuiden perusteella myös innokas kalastaja.
Iltalehden tietojen mukaan miehellä ei ole juuri rikoshistoriaa. Hänet on maaliskuussa 2023 tuomittu törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta muutaman kuukauden mittaiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Mies oli tuomion mukaan ajanut Kehä I:llä varsin päihtyneenä: veren alkoholipitoisuus oli ajon jälkeen 2,76 promillea. Mies poukkoili kaistoilla, oli lähellä törmätä toisiin ajoneuvoihin ja näytti vilkkua väärään suuntaan.
Vankeusrangaistuksen sijasta mies määrättiin suorittamaan 105 tuntia yhdyskuntapalvelua. Tuomiosta ilmenee myös, että noihin aikoihin mies hakeutui päihdepoliklinikalle.
Henkirikoksen uhrina kuolleella naisella ei ole rikostaustaa lainkaan, ainakaan 10 viime vuodelta.
Iltalehden tietojen mukaan nainen on vuosien saatossa työskennellyt muun muassa ulkoministeriön palveluksessa sekä suurlähetystöissä esimerkiksi Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Aasiassa ja Afrikassa.