Felix Leitner ilmoitti uransa päättymisestä.


Felix Leitner kuvattuna tämän vuoden tammikuussa. AOP
Itävallan koviin ampumahiihtonimiin lukeutuva Felix Leitner lopettaa uransa 28-vuotiaana – vain viikkoja ennen uuden kauden alkua.
Hän kertoi päätöksestä Instagram-tilillään.
– Hei hei ja hyvästi. Monet päivät olivat elämäni parhaimpia, koska sain kokea ja juhlia hetkiä parhaiden ihmisteni kanssa. Naurua, itkua, ihmettelyä ja nautintoa. Näin olen kokenut ja rakastanut viimeiset 16 vuotta ihanassa ampumahiihdon arjessa – ja näin tulen ne myös muistamaan. Kiitos kaikille, jotka ovat tukeneet minua, Leitner kirjoitti julkaisussaan.
Uutinen oli todellinen šokki lajipiireissä, sillä itävaltalainen oli vielä elokuussa vannonut olevansa valmis uuteen kauteen vaikeiden vuosien jälkeen ja tavoittelevansa olympiapaikkaa.
Leitner on ollut parhaimmillaan MM-kisoissa kuudes henkilökohtaisella matkalla. Olympialaisissa hänen paras sijoituksensa on kymmenes.
Maailmancupissa Leitner ei ole ollut yhtä hyvässä iskussa kuin arvokisoissa. Hän ylsi palkintokorokkeelle 196:ssa kilpailussaan kolmasti.
