alussa on syntymä, lopussa kuolema. Niiden väliin jää elämä, pieni valonvälähdys kahden pimeyden välissä.
Vuoden 2023 kirjallisuuden Nobel-palkinnon saanut norjalainen Jon Fosse pureutuu ensimmäisessä suomennetussa romaanissaan olemassaolon arvoitukseen.
Kirjailija ei yritä ratkaista arvoitusta vaan pyrkii pikemminkin osoittamaan, että ei haittaa, vaikka ymmärryksemme ei ratkaisemiseen riitä.
Aamu ja ilta on ulkoisesti vaatimaton teos, 120-sivuinen pienoisromaani.
Sen ensimmäinen osa kuvaa poikavauvan syntymää karuissa oloissa. Vanha kätilö Anna johtaa toimitusta, äiti Marta kamppailee tuskissaan ja isä Olai tekee parhaansa ollakseen avuksi.
Poika saa nimekseen Johannes, isoisänsä mukaan. Annettuaan nimen Olai vielä lisää, että pojasta tulee kalastaja niin kuin isästään.
Näin myös tapahtuu. Aamun ja illan toinen osa kuvaa Johanneksen pitkän elämän pilkahtelevina muistoina. Johannes harhailee unen kaltaisessa elämän ja kuoleman välisessä tilassa.
Fosse on nimittänyt tyyliään mystiseksi realismiksi. Hänen teoksissaan todellisuus on todellisuuden näköinen, mutta siihen sekoittuu realismin ylittäviä aineksia.
Vanha Johannes herää normaalin tuntuiseen aamuun, mutta olo on oudon kevyt ja arkiset tavarat heittävät ympärilleen kummallista kultaista kajoa.
Ruotsin akatemia kiitteli Nobel-palkinnon myöntäessään Fossen kykyä kuvata sanomatonta. Aamun ja illan välitilaan siirtymisen kuvaus on malliesimerkki tästä taidosta.
Fosse ei kirjoita olemassaolon arvoituksesta suoraan, koska tietää, etteivät mitkään sanat pysty tavoittamaan sitä, vaan tarkentaa katseensa pieniin, jopa irrallisen tuntuisiin yksityiskohtiin, joiden kautta olemisen arvoitus vihjaisee itseään vaivihkaa.
Johannes liikuskelee päällisin puolin tutussa, mutta hohteen saaneessa maisemassaan. Hän kohtaa kuolleen ystävänsä Peterin.
Peter juttelee ja puuhastelee entiseen tapaan, eikä Johannes ymmärrä, mitä on tapahtunut. Johannes heittää pienen kiven Peteriä kohti, mutta kivi menee suoraan selästä läpi.
Kun miehet ovat aikansa pyydystäneet rapuja, kuten heillä on ollut tapana, Peter paljastaa, että Johanneskin on kuollut. Ja kska Peter oli Johanneksen paras ystävä, hänet lähetettiin noutamaan Johannes rajan toiselle puolelle.
Kaksitoista vuotta sitten Fosse kääntyi katolilaiseksi. Aamu ja ilta ilmestyi alkukielellä vuonna 2000 eli ennen kääntymystä. Romaanissa on selvästi erottuva uskonnollinen ulottuvuus, kuten monissa muissakin Fossen teoksissa.
Jos eksistentialisteille universumi oli kylmä ja tunteeton, tahdostamme ja toiveistamme piittaamaton, niin Aamussa ja illassa universumi on lämmin ja vastaanottavainen, lohduttavaan syliinsä kutsuva.
Olemme eläessämme sanojen ja käsitteiden, puutteellisen ymmärryksemme vankeja, mutta elämän tuolla puolen pääsemme sanojen ja käsitteiden taakse. Samalla me vapaudumme väärinymmärtämisen taakasta.
”Siellä ei ole hyvä eikä paha olla”, Peter kuvailee tuonpuoleista.
”Siellä on suurta ja rauhallista ja vähän kihelmöivää, ja valoisaa, jos nyt sanon sen sanoilla jotka eivät sano kovin paljon.”
Fosse on kertonut, että halusi Aamua ja iltaa kirjoittaessaan tehdä kirjan, jonka luettuaan ei tarvitse pelätä kuolemaa. Hän onnistui siinä varsin hyvin.
Suomenkielisille lukijoille Aamu ja ilta on sopivaa alkulämmittelyä ennen ensi vuonna ilmestyvää massiivista Septologia-romaanisarjaa.
Aamu ja ilta antaa tuntuman Fossen vapaasti polveilevaan ja virtaavaan, koko kirjan mittaiseksi virkkeeksi paisuvaan proosaan.
Toisin kuin voisi kuvitella, romaanin lukeminen ei ole raskasta vaan koukuttavaa. Etenkin kun kääntäjä Katriina Huttunen saa Fossen lauseiden rytmin nautinnollisesti suomen kielelle.
Jon Fosse: Aamu ja ilta. Suomentanut Katriina Huttunen. 120 sivua. WSOY, 2024.
