Kun Apple julkaisi keväällä 2025 sovellustensa uudet emojit, jutut kertoivat täysosumasta: modernia elämää kuvaavista väsyneistä kasvoista.
Näin kirjoittaa Mona Mannevuo, joka on tutkinut väsymystä.
Väsymys on Mannevuon mukaan aikamme kansantauti, vaikka se ei oikeastaan ole sairaus.
Helsingin yliopiston tutkija Mannevuo on perehtynyt väsymyksen historiaan ja siihen, miten ilmiötä on eri aikakausina ymmärretty ja hoidettu.
Hän toteaa, että vaikka väsymys on yksi yleisimmistä syistä hakeutua työterveyslääkärille, sen taustalla ei useinkaan ole välttämättä mitään selkeää sairautta.
– Kukaan ei oikein tiedä, mitä väsymys on. Siksi siitä tulee helposti myös kiistelty poliittinen kysymys: kuka saa määritellä, milloin ihminen on oikeasti väsynyt ja milloin kyse on jostain muusta, Mannevuo sanoo sanoo.
Mannevuo muistuttaa, ettei työuupumus ole Suomessa sairaus vaan oireyhtymä.
Avaa kuvien katselu
Mona Mannevuo kirjoitti tutkimuksensa pohjalta kirjan Väsymyksen aika – Hermovoimattomuudesta aivosumuun. Kuva: Mårten Lampén / Yle
Kroonistunut väsymys, kyynistyminen, epämääräiset somaattiset oireet tai kognitiiviset vaikeudet rajoittavat silti työ- ja toimintakykyä, joten sairausloma on usein välttämätön.
Uupumus on näin ollen määriteltävä jollakin diagnoosikoodilla sairaudeksi, vaikka sen syynä olisi työmotivaation puute, työpaikan tulehtunut ilmapiiri tai kohtuuton työtaakka.
Hän muistuttaa, että työuupumuksen käsitteelliset juuret ovat psykoterapiassa, eivät lääketieteessä.
– Työuupumus ei alun perin ollut lääketieteellinen löydös, vaan sosiaalisia suhteita kuvaava käsite, jolla pyrittiin auttamaan ihmisiä tunnistamaan omia rajojaan. Työuupumusta on siksikin vaikea pitää sairautena, jonka lääkäri voisi hoitaa, hän kertoo.
Ja alkujaan myös työlääketieteessä väsymyksen syy nähtiin yhteiskunnassa ja työyhteisössä, ei vain yksilössä.
– Vielä sotienjälkeisessä työpsykologiassa väsymystä pidettiin työpaikkojen yleisenä ongelmana, joka piti ratkaista työn järjestelyillä kunkin ominaisuuksille sopivaksi. Nyt katse kääntyy yksilöön, joka ei jaksa, eikä niinkään työhön, joka uuvuttaa.
Työuupumuksen vuoksi hakeudutaan usein sairaslomalle vaikka syy olisi työpaikassa, sanoo Väsymyksen historiaa ja työuupumusta tutkinut ja aiheesta tuoreen kirjan kirjoittanut Mona Mannevuo.Työuupumus on modernin maailman ilmiö
Mannevuo on kirjoittanut tutkimuksensa pohjalta kirjan Väsymyksen aika – Hermovoimattomuudesta aivosumuun.
Tutkimus alkoi alun perin Työterveyslaitoksen historiasta. Mannevuo havaitsi, että jo 1950-luvulla keskusteltiin samoista asioista kuin nyt, siis miksi ihmiset väsyvät työssään ja miten siihen pitäisi suhtautua.
– Väsymys on hyvin inhimillinen ominaisuus. Se ei ole uusi ilmiö, vaan sitä on pidetty ongelmana modernissa työelämässä jo 1800-luvun lopulta asti, Mannevuo sanoo.
Historiallisesti väsymys on saanut monia nimiä: 1800-luvulla puhuttiin neurasteniasta ja toisen maailmansodan jälkeen ”teollisesta neuroosista” ja ”johtajantaudista”.
– Nämä eivät olleet lääketieteellisiä diagnooseja, mutta ne kuvasivat moninaisia psyykkisiä ja somaattisia oireita, Mannevuo sanoo.
Väsymys myös elää ajassa ja yhdistyy modernin elämän aiheuttamaan ylirasitukseen. Sata vuotta sitten ihmiset kärsivät hermovoimattomuudesta ja aivoväsymyksestä, nyt moni valittelee aivosumua. Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä kovilla olivat sydänhermot.
Hänen mukaansa nykyiset keskittymiskyvyn häiriöt, kuten ADHD, jatkavat samaa keskustelua eri sanoin.
– 1800-luvulla pelättiin hermojen ylikuormittumista, liian kiihkeää elämää ja aikataulujen orjuutta. Nyt puhumme aivojen kestokyvystä, ylivirittyneisyydestä ja sosiaalisen median vaikutuksista. Taustalla on samantapainen huoli siitä, että moderni maailma kuluttaa ihmistä liikaa, hän sanoo.
Mannevuo vertaa ilmiöitä myös kielen tasolla:
– Aiemmin puhuttiin hermoista, sydämestä ja sydänhermoista, nyt puhumme aivoista ja kognitiosta. Siirtymä kertoo, miten lääketieteellinen kieli, diagnoosit ja ihmisten huolenaiheet muuttuvat ja elävät ajassa.
Medikalisaatio muuttaa kaikenlaiset oireet sairaudeksi
Väsymyskeskustelun historia kietoutuu lääketieteen kehitykseen ja niin sanottuun medikalisaatioon, siis siihen, että arjen ongelmia selitetään yhä useammin lääketieteellisin käsittein, Mannevuo sanoo.
– Nykyään väsymystä hoidetaan yhä useammin lääkärissä, vaikka sen syyt olisivat työpaikan ilmapiirissä, kohtuuttomassa työmäärässä tai elämäntavoissa. Ihminen tarvitsee diagnoosin tilanteen rauhoittamiseksi tai saadakseen lepoa.
– Tämä on lähihistorian ilmiö. Kun työelämän ongelmat lääketieteellistetään, katse siirtyy yksilöön, vaikka kyse olisi liian kuormittavasta ympäristöstä.
Teknologia kiihdyttää väsymysilmiöiden medikalisoitumista: kun yhteiskunnassa tapahtuu jokin dramaattinen muutos tai hidas murros, kuten sota, teollistuminen tai digitalisoituminen, monet alkavat oireilla ja oireisiin etsitään lääketieteellistä selitystä tai ratkaisua.
Kun yksittäistä syytä ei löydy tai teorioista ei päästä yhteisymmärrykseen, katse kääntyy yhteiskunnasta yksilöön ja erityisesti tämän tapaan elää ja olla maailmassa.
Nuku paremmin, syö terveellisemmin, liiku enemmän
Kun Mannevuo kävi läpi 140 vuoden ajalta suomalaista väsymyskeskustelua lääketieteellisissä lehdissä, hän huomasi, että asiantuntijoiden neuvot väsymykseen ja uupumukseen ovat pysyneet samoina.
– Ihmisille on vuosikymmenestä toiseen sanottu, että pitää nukkua paremmin, syödä terveellisemmin, liikkua enemmän ja antaa hermojen levätä vapaa-aikana. Nämä ohjeet eivät ole muuttuneet, vaikka työelämä ja arki kulkevat yhä kovempaan tahtiin. Yhteiskunnassa kukaan ei tunnu silti ehdottavan, että vauhtia voisi myös hidastaa ja keskittyä olennaiseen, Mannevuo sanoo.