Temonen julkaisi kuvia perheen kotoa ja kertoi lyhyesti heidän tilanteestaan.

Tuukka Temonen päivitti viikonlopputunnelmia perheensä kotoa. Elle Laitila

Elokuvaohjaaja Tuukka Temonen julkaisi koskettavan päivityksen, jossa hän kertoo ytimekkäästi perheensä tilanteesta. Instagram-julkaisussa hän jakoi kuvia perheensä pihamaalta. Otoksissa ollaan illanhämyssä, ja niissä näkyy pihan valoja.

– Ihanaa, kun saadaan vielä olla yhdessä kotona.

Näet julkaisun alta tai täältä.

Päivityksen alle on tullut runsaasti lämpöä huokuvia kommentteja.

– Rakkautta ja voimaa koko perheelle sinne, kommentoi radiojuontaja Hanna Kinnunen.

– Maailman tärkeimpiä hetkiä, jotka eivät koskaan menetä merkitystään, kommentoi eräs seuraaja.

Tavalliset asiat, kuten kotona oleminen, eivät ole itsestäänselvyyksiä, sillä perheen äiti, näyttelijä Olga Temonen sairastaa aivosyöpää. Sairaus on muuttanut perheen arkea. Tuukka Temonen kertoi Iltalehdelle syyskuun lopulla, että Olga-vaimo tarvitsee jatkuvaa apua päivittäisessä arjessa. Hänen liikkumisensa on muuttunut vaikeammaksi ja on tällä hetkellä hyvin hankalaa.

– Hän pystyy kyllä kommunikoimaan, mutta kaikki sanat eivät tule enää samalla lailla suusta ulos. Hän on täysin tajuissaan ja tietoinen ympäröivästä maailmasta, mutta kommunikaatio on rajallista, Temonen kertoi Iltalehdelle.

– Me ymmärrämme Olgaa ihan täysin, koska yli 20 vuotta olemme yhdessä kulkeneet. Tämä on sellainen side, ettei sanoja tarvita edes tässä tilanteessa, hän jatkoi.

Koko Temosten perhe edusti 7. lokakuuta yhdessä Cancel-elokuvan kutsuvierasensi-illassa. Ilta oli ikimuistoinen Tuukka Temoselle.

Olga Temonen on sairastanut vuodesta 2023 neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Olgan aivokasvaimen uusiutumisesta uutisoitiin heinäkuussa. Elokuvaohjaaja kertoi vastikään Esko Eerikäisen Sunnuntaibrunssi-radio-ohjelmassa voinnistaan vaimonsa kasvaimen uusiutumisen jälkeen. Ohjaaja kuvaili kokevansa, että on ikään kuin kumarassa ja painopeitto peittäisi hänen päänsä ja hartiansa.

– Mutta minulla on vahvat hartiat ja elämä voittaa. Tästä on vain… meidän elämämme jatkuu, Olgan ei, hän totesi.