BB-Anu ihmettelee, miksi hänen lapsensa pitää mainita jutussa, joka käsittelee hän OnlyFansia.
on kiireinen nainen.
Vuonna 2019 Big Brotherista julkisuuteen ponnistanut nainen on yrittäjä, mutta on aiemmin kertonut Seiskalle olevansa myös muun muassa omaishoitaja.
Lisäksi hän on kertonut treidaavansa, ja olipa hän myös Kokoomuksen kuntavaaliehdokkaana viime keväänä – mutta paikkaa Hyvinkään kunnanvaltuustoon ei 48 äänellä auennut.
Anu Puumalainen
kotimaa
23.3. 15:54
Anu Puumalainen: Jättiyllätys!
BB:stä julkisuuteen tullut Anu haluaa tehdä tiettäväksi, että OnlyFans ja politiikka voivat kulkea käsi kädessä. Jää siis nähtäväksi, aikooko Anu puhua jatkossa OnlyFans-tilillään kuntauudistuksista sekä kestävästä kaupunkisuunnittelusta.
BB:ssä hän tapasi , jonka kanssa Anu on pitänyt yhtä siitä lähtien – toki matkan varrelle on mahtunut pieniä taukoja.
Anu Puumalainen tuli tunnetuksi Big Brotherista.
Timo Korhonen
TIS-Jennika
Anu on aiemmin luonut uraa myös OnlyFansissa, mutta nyt kuuluu kummia.
Anu kertoo nimittäin laajentaneensa repertuaariaan OF:ssä niin, että hänen seurassaan nähdään vierailijoita.
Tässä kohtaa Anu on lyönyt hynttyyt yhteen toisen tosi-tv:stä tutun naisen kanssa.
Jollekin sukkien laittaminen voi olla tuhmaa – toki sukat voi ottaa pois ja laittaa jalkoihin monella tapaa, esimerkiksi viettelevästi tai intohimoisesti.
-niminen tatuoitu kaunokainen osallistui sinkkuna Temptation Island Suomi -sarjan 3. kaudelle, jossa hän vietteli .
Joonas taas oli saarella kanssa. Molemmat pettivät toisiaan tahoillaan.
Tempparit-historiaan jäikin elämään Joonaksen toteamus: ”Vähän panin”, kun hän kertoi tekemisistään Pauliinalle viimeisellä iltanuotiolla.
Anu on mainostanut antaumuksella mediassa asioitaan. Alkuvuodesta hän kävi rasvansiirrossa, jossa suurennettiin hänen rintojaan.
Anu Puumalaisen kotialbumi
”Anu Puuman materiaalia”
Anu on innoissaan puhuessaan asioistaan
– Minulla lähti juuri liikkeelle kolmas vuosi OF:ssä.
– Teen monipuolista sisältöä laidasta laitaan. Siellä on muun muassa sensuellia, herkkää, jokseenkin eroottista sekä pehmeää ja monipuolista sisältöä.
Salakuva baarista
vain seiskassa
13.10. 16:00
BB-tähdet saivat kylmää kyytiä baarissa – salakuva!
Lukijan pöydästä piut paut saaneet Anu ja Helmeri jatkoivat eteenpäin menoa kuin Timo Jutila vuonna 2011.
– Sisältö, jota tuotan, on Anu Puuman materiaalia.
”Anu Puuma” vaikuttaa olevan puheissa Anu Puumalaisen roolihahmo.
– Kutsuisin sitä enemmänkin taiteilijanimeniä.
– Inspiroidun muiden ehdotuksista. Minulla on omat synnynnäiset kiihotuksen kohteet.
BB-Anun vieraana nähdään tämän OF:ssä TIS-Jennika.
Anu Puumalaisen kotialbumi
”Ympäripyöreitä vastauksia”
Anu ei kysyttäessä juuri vastaa kysymyksiin, vaan antaa laveita, ympäripyöreitä vastauksia.
– Jotkut kysyvät minulta, että teenkö tuhmaa sisältöä. No, miten ylipäätään määritellään ”tuhma”?
kotimaa
10.1. 13:58
Anu Puumalainen sai uudet rinnat – tällaiset ne ovat
Big Brotherista tutuksi tulleen Anun rintojen suurennusoperaatio sujui suunnitellusti.
– Jollekin sukkien laittaminen voi olla tuhmaa – toki sukat voi ottaa pois ja laittaa jalkoihin monella tapaa, esimerkiksi viettelevästi tai intohimoisesti.
Jennika on vain yksi Anun OF:ssä vierailevista tähdistä.
Anu kertoo OnlyFansin olevan yksinäistä hommaa.
Atte Kajova
”Sisältöä voi jakaa niin monenlaista”
Järjestyksessään hän on toinen.
– En halua kertoa, kuka ensimmäinen vieras oli.
– Mutta hänen kanssaan olimme muun muassa metsässä, Anu tietää kertoa.
Me ollaan tosi avoimia, mutta kuinka eettistä on mainita lapset minun OF:ään liittyvässä jutussa
Mutta millaista materiaalia Jennikan kanssa on – onko se pornoa?
– En puhu pornosta kuitenkaan sillä nimellä.
– Sisältöä voi jakaa niin monenlaista. Sanotaan, että se on sensuellia katsottavaa viihdettä moneen makuun.
Anu Puumalainen kertoo, että ”Anu Puuma” on hänen taitelijanimensä.
Timo Korhonen
Yksinäistä puuhaa
Anu muistuttaa, etteivät kokitkaan kerro reseptejään.
– En halua yksilöidä, mitä videoilla tapahtuu.
Anu kertoo, että loppuvuoden aikana tulossa on myös muita vieraita.
Anu Puumalainen
kotimaa
4.6. 11:03
Anu Puumalainen: Ikävä uutinen!
Muun muassa OnlyFansia tekevä kahden lapsen äiti on innostunut myös toden teolla politiikasta.
Hän ei hiisku siitäkään, vierailevatko myös miehet hänen alustallaan.
– OF-tuottaminen on todella yksinäistä. Nyt saa enemmän irti, kun voi yhdistää voimat.
BB:ssä tavanneet Anu ja Helmeri ovat tyylikäs pari.
Timo Korhonen
”En halua kommentoida!”
Kuinka lapset suhtautuvat asiaan?
– Me ollaan tosi avoimia, mutta kuinka eettistä on mainita lapset minun OF:ään liittyvässä jutussa, Anu miettii.
– En mielelläni halua kommentoida perhettäni enempää.
Lyhyt on vastaus siihenkin, miten Helmeri suhtautuu Anun monipuoliseen ja laidasta laitaan olevaan materiaaliin sekä sen tuottamiseen.
– En halua kommentoida!