Moni on huomannut saman asian kuin Alexis Ohanian.
Redditin toinen perustaja Alexis Ohanian kertoi näkemyksiään nykyisestä Internetistä. Hän ei näe sen tilaa hyvänä.
Hänen mukaansa verkko, joka aikanaan toi ihmiset yhteen, on menettänyt inhimillisyytensä.
– Suuri osa internetistä on nyt kuollut, Ohanian totesi TBPN-podcastissa.
Ohanianin mukaan yhä suurempi osa verkosta on täynnä botteja tai tekoälyn tuottamaa sisältöä. Hän nosti esiin niin sanotun “kuolleen internetin teorian”, jonka mukaan verkossa on enemmän bottien kuin ihmisten luomaa liikennettä.
Ohanian nosti positiivisena seikkana esiin ryhmäkeskustelut, joista ihmiset hakevat aitoa ihmisten välistä yhteyttä. Hänen mukaansa ihmisten käymät keskustelut käydään nykyään esimerkiksi Discordissa ja Signalissa. Ohanianin mielestä ryhmächatit ovat paras esimerkki aidosta verkosta.
Silti edes ryhmächatit eivät ole täysin turvassa tekoälyltä. Joissakin ryhmissä viestejä kirjoitetaan tai muokataan tekoälyn avulla, mikä tuo bottien vaikutuksen mukaan myös näihin keskusteluihin. Ohanian haluaa, että ryhmäkeskusteluja kehitetään edelleen, koska ”sieltä me kaikki saamme nyt parhaat tiedot”.