Asiantuntijan mukaan paljon riippuu siitä, onko Trumpin hallinto valmis rajoittamaan Israelin toimia.


Netanjahu vieraili Valkoisessa talossa syyskuun lopulla. ZumaWire / MVPHOTOS
Israel teki sunnuntaina jälleen ilmaiskuja Gazassa, ja Israel ja Hamas syyttävät toisiaan tulitaukosopimuksen rikkomisesta. Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusolan mukaan tulitaukosopimus on vaakalaudalla.
– Pidän vielä todennäköisempänä, että tilannetta pystytään jollain tavalla hallitsemaan, vaikka toisaalta rapautumisprosessi näyttää jo alkaneen, hän arvioi.
Israelin asevoimat väittää tehneensä sunnuntain pommitukset vastauksena Hamasin aiemmin aamulla tekemiin hyökkäyksiin Israelin joukkoja vastaan alueella, joka tulitaukosopimuksen mukaan on yhä Israelin hallinnassa. Gazan terveysministeriön mukaan ainakin kaksi ihmistä kuoli ilmaiskuissa Pohjois-Gazassa, Reuters kertoo.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu ohjeisti maan asevoimia ”voimakkaisiin toimiin” vastauksena Hamasin tulitaukorikkomukseen. Äärioikeistolainen kansallisen turvallisuuden ministeri Itamar Ben-Gvir puolestaan vaati Israelin asevoimia palaamaan sotatoimiin ”täydellä voimalla”.
Israel on tuhonnut sodan aikana yli 80 prosenttia kaikista Gazan rakennuksista. ZumaWire / MVPHOTOS
Tulitaukorikkomukset
Tulitaukorikkomuksia on vaikea todentaa, sillä Israel ei vieläkään päästä mediaa Gazaan. Juusolan mukaan vaikuttaa kuitenkin todennäköiseltä, ettei kumpikaan osapuolista ole pitänyt kiinni kaikista tulitauon yksityiskohdista.
– Yleensä tämänlaisissa tulitaukosopimuksissa kaikki ei koskaan mene suunnitelman mukaisesti. Kysymys on siitä, mistä halutaan tehdä ongelmia, Juusola sanoo.
Hamas ei ole esimerkiksi vielä palauttanut kaikkia kuolleiden panttivankien ruumiita, mutta Juusolan mukaan on mahdotonta sanoa, onko kyse tahallisesta politiikasta vai siitä, että ruumiita on vaikea löytää talojen raunioista.
– Viime kädessä on poliittinen kysymys, halutaanko siitä pitää kiinni.
Yhdysvaltain ulkoministeriö kertoi lauantaina ”uskottavista tiedoista”, joiden mukaan Hamas suunnittelee hyökkäystä Gazan siviilejä vastaan. Juusolan mukaan asemiaan sodan aikana menettänyt Hamas on ensisijaisesti ottanut yhteen Gazan muiden aseistautuneiden ryhmien kanssa, joista osa on Israelin aseistamia.
Juusola toimii Lähi-idän tutkimuksen professorina Helsingin yliopistossa. PEKKA KARHUNEN/KL
Paluu sotatoimiin?
Juusolan mukaan olennaista on, tuleeko Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinto jollain tavalla estämään tilanteen eskaloitumista.
– Trumpin politiikassa on koko ajan vaihdellut, asetetaanko Netanjahulle rajoja vai annetaanko taas tilaa. Tulitaukosopimuksessa hän asettui jyrkästi Netanjahua vastaan. Nyt taas nähdään, haluaako Trump antaa taas kerran Netanjahulle tilaa, Juusola sanoo.
– On itsestäänselvää, että Israelin hallitus hyötyy, jos mahdollisuus sotimiseen palautuu. Silloin he pääsisivät käyttämään väkivaltaa ilman, että Hamasilla on minkäänlaisia kortteja käsissään.
Uutta sodanjulistusta tai avointa irtisanoutumista sopimuksesta ei Juusolan mukaan kuitenkaan kannata odottaa.
– En usko, että Israel vetäytyisi tästä sopimuksesta, vaan he pikemminkin antavat vaikutelman siitä, että Hamas ei pidä siitä kiinni täysimääräisesti, millä he oikeuttavat iskunsa.