Rautavaaran kunnanjohtaja Mikko Kärnä kertoo Facebookissa kuntansa saaneen paavi Leon XIV:n siunauksen.

Kärnä kirjoittaa postauksessaan kirjoittaneensa latinankielisen kirjeen paaville, jossa hän pyysi siunausta Rautavaaralle. Inspiraatio kirjeeseen syntyi luonnossa.

– Seisoin taannoin eräänä aamuna Kiparin laella ja katselin upeaa, henkeäsalpaavaa maisemaa täällä Suomen Samoalla Rautavaaralla. Tästä inspiroituneena lähetin seuraavana päivänä latinankielisen kirjeen itselleen Pyhälle Isälle Paaville, jolta pyysin siunausta Rautavaaran kunnalle.

Kärnän tammikuussa lähettämään kirjeeseen vastattiin Vatikaanista syyskuussa. Katolisen kirkon korkea-arvoinen jäsen, prelaatti Edgar Peña Parra vastasi Kärnälle paavi Leon puolesta.

–  Hänen pyhyytensä rukoilee, että Rautavaaran ihmiset, vahvistettuina kunnioituksellaan ihmiselämää kohtaan ja läheisyydellään luontoon, jaksaisivat rohkeasti vaalia yhteisöllisyyden ja keskinäisen tuen henkeä omassa yhteisössään, paavi vastasi Kärnälle.

Juttu jatkuu upotuksen jälkeen.

– Pyhä isä antaa kunniallisesti apostolisen siunauksensa kunnalle ja kaikille sen asukkaille, lupauksena ilosta ja rauhasta Herrassa, kirjeen lopussa kirjoitetaan.

Kärnän mukaan Rautavaara olisi ensimmäinen paavillisen siunauksen saanut kunta Suomessa.