9


– Nämä arkut ja uurna julistavat sitä, että katoavaisuus on osa jokaisen elämää. Kuolema on peruuttamaton ja sen voima meitä väkevämpi. Kristus vakuuttaa meille: Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin. Hän on tie kuoleman varjoista ikuiseen elämään, saarnaa pappi Aleksi Vainikka. Raisa Wuollet

  • Katso isompi kuva
    Torstaina 9. lokakuuta haudattiin yhteensä 6 vainajaa kahdessa eri siunauksessa. Raisa Wuollet
  • Katso isompi kuva
    Arni Hiltunen vie arkut hissillä alakertaan kylmiöön odottamaan tuhkausta. Raisa Wuollet
  • Katso isompi kuva
    Helsingin yksinäiset vanhukset haudataan Honkanummen kappelissa. Odd Fellowsista on paikalla 5-10 ihmistä lähes joka viikko.”Tämä on sellaista hiljentymistä ja itsensä kasvattamista ja opettamista. Kuolema kuuluu elämään ja tämä on osa sitä”, Lehto mietiskelee. Raisa Wuollet
  • Katso isompi kuva
    Pappi Aleksi Vainikka Raisa Wuollet
  • Katso isompi kuva
    Sosiaalitoimi järjestää hautauksen ihmisille, joilla ei ole ketään omaista sitä tekemässä. Raisa Wuollet
  • Katso isompi kuva
    Myös kappelin koristaminen on tärkeä osa kunnioittavaa siunaustilaisuutta. Raisa Wuollet
  • Katso isompi kuva
    – Näin laaja yksinäisyysilmiö ei mielestäni koske koko Suomea, vaan isoja kaupunkeja. Maaseudulla on edelleen tiiviimpiä kyläyhteisöjä, joissa pidetään enemmän huolta toisista. Täällä mennään liian kovaa, kuvaa Odd Fellowsin jäsen, joka haluaa pysyä nimettömänä. Raisa Wuollet
  • Katso isompi kuva
    Siunauksen aikana pappi teki arkkujen päälle hiekalla ristin. Raisa Wuollet

Yksinäisiä helsinkiläisiä vainajia haudataan joka viikko. Hyväntekeväisyysjärjestön työntekijät pitävät ilmiötä surullisen yleisenä.

Raisa Wuollet

Pappi Aleksi Vainikan ääni kaikuu lähes tyhjässä kappelissa. Hän on siunaamassa haudan lepoon kolmea vainajaa, mutta yhtäkään vainajien läheistä ei ole saapunut paikalle. Nuorin vainajista on 28-vuotias.

Vanhemmat miesvainajista kuolivat 71- ja 78-vuotiaina. Toimittajan lisäksi vainajia kunnioittamaan ovat saapuneet ainoastaan hyväntekeväisyysjärjestö Odd Fellowsin jäsenet.



– Käyn kolmesti viikossa äitini luona palvelukodissa ja näen siellä paljon ihmisiä, joita ei kukaan käy tervehtimässä. Näen, että yksinäisyys on yleistä. Nämä tänään haudatut ovat myös olleet hyvin yksinäisiä, pohtii eräs Odd Fellowsin nimettömänä pysyttelevä jäsen. Raisa Wuollet

Tilastoa yksinäisistä haudattavista ei ole saatavilla, mutta Honkanummen kappelissa haudataan 1-6 yksinäistä, pääkaupunkiseudulla kuollutta vainajaa joka torstai.

– Olemme täällä siksi, ettei kenenkään tarvitsisi lähteä täältä yksin. Nämä ovat hyvin puhuttelevia tilaisuuksia, kertoo Odd Fellowsin 81-vuotias jäsen Ilari Rantala.

Hän kertoo, että 1800-luvulla perustetun Odd Fellowsin perustehtäviä ovat aina olleet sairaiden tervehtiminen, hädänalaisten auttaminen, kuolleiden hautaaminen ja orpojen kasvattaminen.



Vasemmalta Odd Fellowsin jäsenet Ilari Rantala, 81, ja Jaakko Lehto, 78. Raisa Wuollet

Odd Fellowsin toinen jäsen Jaakko Lehto, 78, kertoo järjestön osallistuneen yksinäisten hautauksiin Honkanummella jo kymmenen vuoden ajan.

–  Nämäkin hautaan siunatut ovat meidän siskojamme ja veljiämme. Ihmiset pitäisi jo lapsuuden perheissä kasvattaa siihen, että todella kuulumme kaikki yhteen, Lehto pohtii.

Tukiverkkojen puuttuessa nuoretkin saattavat ajautua elämään, jossa kaikki siteet katkeavat.

Odd Fellowsin nimetön jäsen

Vantaalla sijaitseva Honkanummen kappeli kuuluu Helsingin seurakuntayhtymälle.

Video yllä: Kanttorin soitto kaikui tyhjille penkeille. Ainoat saattajat olivat hyväntekeväisyysjärjestön jäseniä.

Jäsenten mielestä yksinäisyys ja yksin kuoleminen on valitettavan yleinen ilmiö, jonka lopettamiseksi yhteiskunta ja yksilöt eivät tee tarpeeksi. Tukiverkkojen puuttuessa nuoretkin saattavat ajautua elämään, jossa kaikki siteet katkeavat. Kuollessa omaiset eivät välttämättä edes tiedä nuoren kuolleen.

– Entisaikaan oli kyläyhteisöjä, joissa kaikki tunsivat toisensa. Nyt perheet ja suvut ovat hajaantuneet niin, että perheenjäsenet voivat olla toisella puolella Suomea.



Monissa hautajaisissa arkku peittyy läheisten tuomista kukista. Näissä hautajaisissa ainoastaan kirkko muisti vainajia kukalla. Raisa Wuollet

Vainikka ei siunatessaan tiennyt vainajista mitään muuta kuin nimen, synnyinvuoden sekä kotiseurakunnan, koska omaisia ei ollut kertomassa vainajista. Hän ajattelee olevan merkittävää, että myös yksinäiset ihmiset saavat arvokkaan hautaan siunaamisen.

– Se on minulle sekä kutsumus että suuri kunnia. Kun ihminen kastetaan, hän on Jumalan perheenjäsen. Jos ihminen ei elämänsä aikana ole sitä mitenkään erityisesti kieltänyt, me oletamme, että ihminen haluaa kristillisen hautaan siunaamisen.

Pappi ajattelee, ettei yksin haudatuksi tuleminen välttämättä kerro siitä, että vainaja olisi eläessään ollut erityisen yksinäinen. Hän on tavannut työssään monia ihmisiä, jotka ovat eläneet viimeiset vuotensa palvelutalossa esimerkiksi muistisairaina. Tällöin ystävyyssuhteiden solmiminen on vaikeaa ja viimeiset vuodet vietetään hiljaisesti.

– Jokuhan aina on lajinsa viimeinen, jos ei vaikka jälkikasvua ole. Vainaja voi olla yksin kappelissa, mutta emme voi tietää, onko hän eläessään saattanut jo kymmenet ja kymmenet ystävät hautaan. Jos hän on vain elänyt kaikista pisimpään.

Vainaja voi olla yksin kappelissa, mutta emme voi tietää, onko hän eläessään saattanut jo kymmenet ja kymmenet ystävät hautaan.

Aleksi Vainikka



Yksinäisiä vainajia ei kanneta saattueessa hautausmaalle. Kappelin työntekijä Arni Hiltunen laittaa arkkuihin kahvat, joiden avulla hän saa arkut työnnettyä pois. Raisa Wuollet

Kirkko järjestää matalan kynnyksen toimintaa, johon myös yksinäisyyttä kokevia pyritään saamaan paikalle. Vainikka kertoo, että esimerkiksi Tapanilan kirkolla on joka maanantai nuorten aikuisten ilta, joka kerää laajalta alueelta ihmisiä paikalle. Myös esimerkiksi rippikoulutoiminta on hyvin suosittua nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa.

– Monesti myös ne, joita ei ole koskaan kastettu, haluavat tulla rippileireille. Se on suuri yhtenäiskulttuuri.



”Maasta sinä olet tullut, maaksi sinun pitää jälleen tuleman”, kuullaan usein haudan äärellä ennen, kuin arkku peitetään mullalla. Näiden vainajien arkun päälle tehtiin ainoastaan risti hiekalla. Raisa Wuollet

Monessa seurakunnassa on myös vanhuksille ystävätoimintaa, johon sekä nuoret että vanhukset pääsevät mukaan ottamalla yhteyttä paikallisseurakunnan diakoniatyöntekijään. Vainikka toivoo, että ihmiset pitäisivät toisistaan enemmän huolta.

– Pystyisimme tekemään enemmän etsivää työtä yksinäisten ihmisten löytämiseksi, jos siihen panostettaisi enemmän. Mielestäni joukossa on voimaa.

– Meillä on jokaisella vastuu lähimmäisistämme, korostaa Rantala.