Joel Hohko kirjoittaa lyhyesti ja osuvasti, hänen kielensä on tarkkaa. Teksti maalaa lukijan silmien eteen kohtauksen ja paikan toisensa jälkeen, ja yksityiskohtien tarkka kuvailu viimeistelee läsnäolon kokemuksen. On kuin lukisi tv-käsikirjoitusta: jokainen liike on kirjattu, ihmiset ja esineet kuvailtu. Kappaleet ovat hyvin lyhyitä, ja kokonaisuus on raskaudestaan huolimatta helppolukuinen.
Raskasta lukemista Volodjan pojat (WSOY, 2025) tosiaankin on. Hohko kirjoittaa sodasta niin raa’asti ja rumasti, että hetkittäin on pakko sulkea silmät. Tästä sotaromaanista puuttuvat sankarit: sodan todellisuus on jotakin aivan muuta, ja sitä pahuutta kirjailija meille vyöryttää.
On toki myös hetkittäisiä syvällisiä keskusteluita, hieman tunteita, jonkinlaista hirvittävän tilanteen luomaa yhteisöllisyyttäkin. Huumoriakin on – mutta niin vähän, että sitä tuskin huomaa. Kaiken yllä leijuu pahuus.
Kirjan lopussa olen hyvin vaikuttunut lukemastani.
Volodjan pojat on ammattisotilaana työskentelevän Joel Hohkon esikoisromaani.
Leena Reikko
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.