Israelin ja Hamasin välinen aselepo rakoili pahasti sunnuntaina. Lähi-idän asiantuntija Olli Ruohomäki uskoo, että aselepoa rikotaan jatkossakin.

Ihmiset juoksevat raunioiden keskellä.

Avaa kuvien katselu

Ihmiset juoksivat suojaan Israelin iskun jälkeen Bureijin pakolaisleirillä Gazan kaistalla sunnuntaina. Kuva: Eyad Baba / AFP

On hyvinkin mahdollista, että Israelin ja Hamasin välinen aselepo rikkoutuu kokonaan. Näin arvioi Ulkopoliittisen instituutin vieraileva johtava asiantuntija Olli Ruohomäki Ylen aamussa maanantaina.

– Pidän hyvin mahdollisena, että koko homma leviää käsiin tulevina kuukausina.

Israelin ja Hamasin sopima aselepo rakoili sunnuntaina. Israelilaismedioiden mukaan aseistautuneet taistelijat tulittivat Israelin asevoimien joukkoja Rafahissa eteläisessä Gazassa sunnuntaina. Israel vastasi tulitukseen kymmenillä ilmaiskuilla.

Gazan väestönsuojeluviraston mukaan ilmaiskuissa kuoli lähes 50 ihmistä. Israelin armeijan mukaan kaksi sen sotilasta kuoli ja kolme haavoittui.

Israelin armeija sanoi sunnuntaina jatkavansa aselepoa.

Ruohomäki pitää todennäköisenä, että aselepoa rikotaan jatkossakin. Tähän mennessä rikkomuksia on ollut useita kymmeniä.

– Ongelmana on, että siellä on kaksi osapuolta, jotka syyttävät jatkuvasti toisiaan rikkomuksista. Tässähän pitäisi olla jokin kolmas osapuoli valvomassa aselevon täytäntöönpanoa, ja sitä ei ole. Tässä tilanteessa sitten ollaan, Ruohomäki sanoo.

Hamas syyttää aselevon rikkomisista Gazan sisäisiä kapinallisia, jotka eivät ole osa Hamasia.

Ruohomäen mukaan Hamas ei ole täysin kontrollissa Gazassa, vaan väkivaltaa tekevät myös kapinallisryhmät. Myös Hamasin sisällä saattaa olla erimielisiä ryhmittymiä.

Kun kolmas osapuoli ei ole valvomassa tilannetta, Israelilta ja Hamasilta tulee syytöksiä puolin ja toisin ja sitten tilanne alkaa eskaloitua uudelleen, Ruohomäki ennakoi.