Europarlamentaarikko Mika Aaltolan mukaan Suomen tulisi ostaa myös Arrow 3 -ohjuspuolustusjärjestelmä Daavidin lingon kylkeen.


Mika Aaltola muistuttaa Euroopan ohjuskilven tarpeellisuudesta ja arvioi, että Suomi voisi hankkia lisää aseita Israelilta. Elle Laitila
Suomessa on viime kuukausina esitetty kritiikkiä maan asekaupoista sodassa olevan Israelin kanssa. Europarlamentaarikko Mika Aaltola (kok) ei halua suitsia kauppoja, vaan tehdä niitä lisää.
– Suomen tulee harkita Saksan esimerkkiä ja hankkia Israelista Arrow 3 -järjestelmä, johon Daavidin linko sopii, Aaltola kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.
Aaltola arvioi, että järjestelmästä tulee yksi runko Euroopan yhteiselle ohjuskilvelle. Hänen käsityksensä mukaan Arrow 3 vahvistaisi Naton ”itäistä ja pohjoista vallia” ja suojaisi maanosaa Venäjän uhkilta.
– Vaille suojaa jääminen on Venäjän etu, Aaltola jatkaa.
Saksan Arrow 3 -osto oli julki tullessaan Israelin historian suurin asevientikauppa. Hinnan on arvioitu nousevan jopa 4 miljardiin euroon.
Israelin tiedetään hyötyneen omasta Arrow 3 -järjestelmästään ainakin keväällä 2024, kun Iran laukaisi satoja ohjuksia maata kohti. Puolustusvoimain entisen komentajan, nykyisen kansanedustajan Jarmo Lindbergin (kok) mukaan Arrow 3 -ohjukset torjuivat ballistisia ohjuksia jo avaruudessa.
Aaltola viittaa aiempaan X-viestiinsä, jossa lausui, että suomalaisten suojaamisessa ja maanpuolustuksessa ei ole mitään moraalista ongelmaa.
Asekaupat Israelilta ovat olleet kriittisen keskustelun kohteena maahan kohdistuvien sotarikosepäilyjen takia. Viimeksi Ulkopoliittisen instituutin entinen tutkija Timo R. Stewart kirjoitti Ylellä, että Daavidin linko -kauppojen poliittinen arviointi on jäänyt ”kovin epäselväksi”. Stewartin mukaan vastaavaa teknologiaa saa muualtakin, ja Suomella täytyisi olla varasuunnitelma, jos Daavidin linkoa ei voida hankkia poliittisen paineen takia.