Vuonna 2005 antautunut Nebojša Pavković istui 22 vuoden tuomiotaan Suomen Kylmäkosken vankilassa vuodesta 2014 alkaen.

Avaa kuvien katselu
Kenraali Nebojša Pavković vuonna 2000. Kuva: Srdjan Suki / EPA
15:12•Päivitetty 15:51
Serbikenraali Nebojša Pavković on kuollut vain vajaa kuukausi vapautumisensa jälkeen, kertoo uutistoimisto AFP. Sotarikoksista tuomittu Pavković palasi kotimaahansa Serbiaan syyskuun lopulla Suomesta.
Balkan Insight -sivuston mukaan Pavković kotiutettiin Serbiaan terveyssyistä. Kotimaahansa hänet kuljetettiin Serbian hallituksen lentokoneella, ja paikallisen median mukaan hänet vietiin tuolloin sotilassairaalaan.
Haagin YK:n tuomioistuin tuomitsi vuonna 2009 Pavkovićin 22 vuodeksi vankeuteen rikoksistaan etnisiä albaaneja vastaan 1990-luvun Kosovon sodan aikana.
– Hän omisti elämänsä maan ja armeijan palvelukselle. Hänen muistoaan vaalivat ne, jotka jakoivat hänen kanssaan sekä vaikeat että ylpeät päivät, Serbian presidentti Aleksandar Vučić sanoi surunvalitteluviestissään.
Slobodan Milosevićin kumppani Pavković antautui 2005
Nebojša Pavković antautui Jugoslavian kansainväliselle rikostuomioistuimelle (ICTY) vuonna 2005. Hänet oli etsintäkuulutettu roolistaan Jugoslavian kolmannen armeijan komentajana Kosovossa. Hänet tuomittiin muun muassa murhasta ja rikoksista ihmisyyttä vastaan, selviää rikostuomioistuimen asiakirjoista.
Tuomio vahvistettiin vuonna 2014, josta alkaen hän suoritti rangaistustaan Suomessa, Kylmäkosken vankilassa. Helsingin Sanomien mukaan Pavkovićin ja myöhemmin toisen kenraalin Radivoje Miletićin siirtäminen Suomeen yritettiin pitää salassa.
Pavković anoi aikaisempaa vapautusta jo vuonna 2022, mutta tuomioistuin hylkäsi pyynnön vedoten hänen rikostensa vakavuuteen ja kuntoutuksen puutteeseen.
Hän oli läheinen yhteistyökumppani nationalistijohtaja Slobodan Milosevićin kanssa, joka kuoli vuonna 2006 oman sotarikosoikeudenkäyntinsä aikana.
Kosovo julistautui itsenäiseksi Serbiasta vuonna 2008, mutta Serbia ei vieläkään tunnusta maan itsenäisyyttä.