Teksasissa työskentelevä Kimmo Nieminen on mukana suunnittelemassa seuraavaa lentoa Kuuhun. Hän sanoo toivovansa, että maailmankaikkeudessa olisi jokin ihmistä korkeampi voima.
Kun taivaalla mollottaa kuu, Kimmo Nieminen, 53, kääntää katseen toisaalle. Tulee vaan työasiat mieleen.
Kimmo työskentelee Teksasin Houstonissa Nasan Johnsonin avaruuskeskuksessa Artemis III -hankkeessa, jonka tavoitteena on viedä ihminen vuosikymmenten tauon jälkeen takaisin Kuuhun.
Porilaislähtöisen insinöörin elämäntarinaa kuunnellessa tulee mieleen toimintaelokuva, jossa seikkaillaan maalla, merellä ja ilmassa. Päähenkilö on hieman karun näköinen tyyppi, jonka hihassa pullistelee hauis ja jonka pokka ei petä missään tilanteessa.
Kimmo on tottunut hoitamaan hommansa kylmähermoisesti, turhia tunteilematta. Hengissä pysyminen on usein ollut siitä kiinni.
Yksikin virheliike voi olla kohtalokas
Ei Kimmoa alun perin avaruus kiinnostanut. Päinvastoin, hän viihtyi vedenalaisissa maailmoissa. Armeijassa hän pyrki sukeltajakurssille, jonne parinsadan hakijan joukosta otettiin 18. Pääsykokeissa testattiin muun muassa paineensietokykyä: kokelaat pudotettiin altaaseen täysvarustuksessa, silmät peitettyinä, kädet ja jalat sidottuina. Kun paineilma loppui, jotkut hätääntyivät, toiset ryhtyivät selviytymään. Kimmo sai testin parhaat pisteet.
”Paineen alla pitää pysyä rauhallisena ja toimia kylmän konemaisesti. Saattaa kuulostaa itsekehulta, mutta minä en ole koskaan mennyt paniikkiin.”
Viilipyttymäistä rauhallisuutta on tarvittu kansainvälisellä työuralla. Valmistuttuaan ammattikorkeakoulusta mekatroniikkainsinööriksi Kimmo on reilun 30 vuoden aikana työskennellyt eri puolilla Eurooppaa, Afrikkaa, Aasiaa ja Amerikkaa. Ensin ammattisukeltajana, sitten yhä vaativammissa tehtävissä.
Toimenkuvaan on kuulunut muun muassa kaasu- ja öljyputkien asentaminen merenpohjaan kilometrien syvyyteen sekä lento-onnettomuuksien tutkintaa etsimällä mustia laatikoita ja nostamalla ruumiita vedestä.
Sukeltamisessa Kimmoa kiehtoi mystiikka ja jännitys. Kun menee tarpeeksi syvälle, ympärillä on täysin hiljaista ja pimeää.
”Usein näkee jotakin, jota kukaan muu ei ole nähnyt.”
Eli mitä?
”No, monimutkaisten öljynporauslaitteiden ohella enimmäkseen tylsää merenpohjaa. Silti ajatus siitä, että kukaan ei ole todennäköisesti aiemmin käynyt juuri tässä kohtaa tekee kokemuksesta ainutlaatuisen. Jännitystä lisää se, että yksikin virheliike voi olla kohtalokas.”
Muutaman kerran Kimmo muistaa pelänneensä. Esimerkiksi Etelä-Kiinanmerellä huoltaessaan pientä tutkimussukellusvenettä, jossa letkujen ja kaapelien joukossa luikerteli äärimmäisen myrkyllisiä merikäärmeitä. Tai silloin, kun laiva joutui keskelle taifuunia ja jättimäiset aallot löivät peräkannen yli. Tai kun hän Turkmenistanissa ajautui painiotteluun ryöstäjien kanssa matkalla lentokentälle. Jälkeen päin on tullut mieleen, miten pienestä kaikki saattaakaan olla kiinni.
Vaara sinänsä ei kiehdo. Siihen altistumisen pitää Kimmon mukaan olla tarkoituksenmukaista ja insinöörimäisen tarkasti suunniteltua.
”En vapaaehtoisesti hyppäisi benji-hyppyä. Ja huvipuistossa se on vaimo, joka menee lasten kanssa vuoristorataan. ”
Painottomuuslennolla voi ryystää vettä ilmasta
Uralle avautui uusi suunta, kun Kimmo kutsuttiin Yhdysvaltoihin Nasan aliurakoitsijan järjestämälle sukellusrobotin tietokonekurssille. Kurssin parhaimmalle tarjottiin mahdollisuus valita työpaikkansa mistä päin maailmaa tahansa. Kimmo valmistui priimuksena. Hän aloitti vuonna 1997 Nasan Johnsonin avaruuskeskuksessa Houstonissa robottien testipilottina vedenalaisessa painottomuuslaboratoriossa.
Ensimmäiseen avaruusryhmän palaveriinsa jännittynyt nuori insinööri ilmestyi kravatti kaulassa ja pikkutakki päällä. Kokoushuoneeseen oli kokoontunut valiojoukko maailman huippuammattilaisia. Yksi heistä, legendaarinen astronautti John Young, istui rennosti cowboy-buutsit pöydällä.
”Ajattelin, että nyt on Porin poika päässyt piireihin. Nasalaiset ovat hyvin eksentristä ja motivoitunutta porukkaa – ja silti tosi vaatimattomia ja mukavia tyyppejä.”
Kimmon tiimin tehtävänä on varmistaa avaruuskävelyjen turvallisuus Kuun pinnalla. Insinöörinä hän paitsi suunnittelee, myös harjoittelee avaruuskävelyä yhdessä astronauttien kanssa.
Työn hauskimpia puolia ovat paraboliset lennot, joita – sattuneesta syystä – kutsutaan nimellä vomit comet eli oksennuskomeetta. Ennen lähtöä suositellaan ottamaan pahoinvointilääke. Yksi testikerta voi maksaa miljoonia, joten aikaa ei auta hukata oksenteluun.
Lennoilla testataan avaruuskävelyihin liittyviä laitteita ja opetellaan hallitsemaan liikkeitä painottomuudessa. Painoton hetki kestää noin puoli minuuttia ja toistuu 42 kertaa lennon aikana. Jos jää ylimääräistä aikaa, voi leijua, tehdä voltteja ja kuperkeikkoja. Kun juomapulloa heilauttaa, vesi jää leijumaan ilmaan ja siitä nesteen voi vain ryystää suuhunsa.
”Se on mitä mukavin olotila! Painovoima vangitsee ihmisen kaksiulotteiselle maanpinnalle, mutta painottomuus avaa kolmannen ulottuvuuden.”
Näillä näkymin Artemis III -lento toteutunee vuonna 2028. Jos Kimmo on vielä tuolloin nykyisessä toimessaan, hän pääsee seuraamaan sitä aitiopaikalta, lennonjohdosta.
Lapsena Kimmolle kelpasivat vain äidin tekemät vaatteet
Niemisen nelihenkinen perhe asuu Houstonissa komeassa omakotitalossa. Sen koosta Kimmo ei halua sanoa muuta kuin että ”Amerikassa kaikki on suurempaa”. Itse hän on lähtöisin vaatimattomista oloista.
Isä Jim – etunimestään huolimatta täysin suomalainen – korjasi työkseen maatalouskoneita, äiti Anna-Liisa oli ompelija, joka valmisti Kimmolle ja tämän isosiskolle Ninalle kaikki vaatteet takeista ja farkuista lähtien.
”Minulle eivät edes kelvanneet muut kuin äidin tekemät asut. Edelleen hän lyhentää housunpuntit, jos on tarpeen.”
Vanhemmat ovat Kimmon mukaan auttavaisia ja hyväsydämisiä ihmisiä. Vaurastuttuaan hän on halunnut laittaa hyvän kiertämään. Äitinsä poika yllätti kerran viemällä hänet äitienpäivänä helikopteriajelulle. Isälle hän osti hetken mielijohteesta uuden auton vanhan kulkupelin tilalle.
Lähtiessään myöhemmin viemään poikaansa lentokentälle Jim pakkasi takaluukkuun tuttuun tapaan käynnistyskaapelit, hinausköyden ja työkalupakin. Kimmo huomautti, että uudessa autossa niitä ei tarvita. ”Ei niin”, isä vastasi. ”Mutta ehkä joku muu on avun tarpeessa.”
Lauseessa kiteytyi lapsuudenkodin perintö: olemme täällä muita varten.
Kimmo Nieminen: Perheenisäksi vasta nelikymppisenä
Villi nuoruus jatkui keski-iän kynnykselle. Kimmo matkusteli ympäri maailmaa ja juhli välillä reippaastikin. Nelikymppisiään hän vietti Helsingissä ajelemalla limusiinilla kaveriporukan kanssa, johon kuului toinenkin porilaislähtöinen Nieminen, paremmin Neumannina tunnettu. Illan mittaan seurueeseen liittyi myös joukko viehättäviä naisia. Yksi heistä oli Popstars-ohjelmassa aikoinaan kisannut sairaanhoitaja Riikka Saloranta.
Seuraavan kerran Riikka ja Kimmo osuivat nokatusten DBTL-festareilla Turussa ja siitä alkoi aktiivinen yhteydenpito. Lokakuussa 2013 vietettiin häitä Mauin hiekkarannalla Havaijilla.
Nyt perheessä on kaksi lasta, Max, 11, ja Stella, 10, joille Kimmo sanoo olevansa omistautuva isä. Hän puhuu heistä herttaisesti ”pikkuisina”.
Kaikilla perheenjäsenillä on Yhdysvaltain ja Suomen kaksoiskansalaisuus, mutta Kimmo haluaa, että pikkuisilla säilyy elävä kosketus Suomeen. Siksi he viettävät kaikki kesät mökillä Yyterissä: saunovat, uivat, veneilevät, liikkuvat luonnossa.
Aivan toimetonna ei Kimmo malta olla lomallakaan. Viime heinäkuussa Suomi-areenalla esiteltiin hänen johdollaan Pori in Space -hanke, jonka tavoitteena on innostaa lapset ja nuoret mukaan avaruuden tutkimukseen.
Onnellisimmillaan Kimmo sanoo olevansa paitsi perheen myös keksintöjen parissa. Taannoin hän perusti Voxel Systems -teknologiayhtiön. Yrityksen kehittämä tekoälyohjelmisto osaa tulkita magneettikuvauslaitteesta saatua aivojen biokemiallista dataa. Tämän mullistavan menetelmän ansiosta esimerkiksi syöpä, masennus, dementia ja Alzheimerin tauti voidaan tunnistaa jo varhaisessa vaiheessa.
Seuraavaksi Kuuhun lentää ainakin yksi nainen
Vielä ei tarkkaan tiedetä, koska Artemis III laukaistaan matkaan ja ketkä astronautit sen kyytiin nousevat. Mutta se on varmaa, että heidän joukossaan on ainakin yksi nainen ja jonkin etnisen ryhmän edustaja. Kaikki edellisen Apollo-ohjelman kuukävelijät olivat valkoisia miehiä. Nyt halutaan viestiä, että Kuu kuuluu kaikille.
Ryhmä tulee laskeutumaan Kuun varjoisalle etelänavalle, jossa ihminen ei ole vielä käynyt. Olosuhteet ovat ankarat: lämpötila vaihtelee -230 ja +100 asteen välillä. Kimmon tiimin kehittämään uuden ajan avaruuspukuun pukeutuneet astronautit pystyvät liikkumaan aiempaa ketterämmin, kyykistymään ja levittämään käsiä.
Mukaan poimitaan jopa miljardien vuosien ajan syväjäässä olleita mikroskooppisia jääkiteitä, joista saadaan arvokasta tietoa Kuun historiasta ja geologiasta. Kuukivinäytteet puolestaan auttavat jäljittämään maailmankaikkeuden ja planeettojen syntyä. Niiden tutkiminen voi avata ainutlaatuisen ikkunan elämän syntyyn maapallolla ja herättää tieteen, filosofian ja uskonnon rajoja ylittävää pohdintaa ihmiskunnan alkuperästä ja olemassaolon merkityksestä.
Vuosikymmeniä sitten avaruuslennot olivat osa suurvaltojen välistä voimainmittelöä. Kyse ei kuitenkaan ole vain avaruuden valloittamisesta, vaan kuulennoilla tehdään myös tutkimustyötä. Kansainvälinen avaruusasema on lääketieteellinen laboratorio, jossa kehitetään esimerkiksi uusia laitteita sairaaloihin.
Tällä kertaa tavoitteena ei ole vain pyörähtää Kuussa, vaan rakentaa sinne pysyviä tukikohtia.
”Kuusta on helpompi jatkaa syvemmälle avaruuteen. Joskus tulevaisuudessa sieltä lennetään ehkä Marsiin.”
Onko tuolla jossakin elämää?
Kuuta Kimmo ei tuijottele, mutta öistä tähtitaivasta hän tarkkailee mielellään. Vielä kiehtovampaa on tutkia Maata taivaalta käsin.
Astronautit puhuvat maapallosta usein ”yhteisenä avaruusaluksenamme”. Satojen kilometrien korkeudelta katsoen kotiplaneetta on hehkuva sininen pallo mustan avaruuden syleilyssä.
Sitä katsellessa tulee mieleen John Lennonin legendaarisen Imaginen sanoma: Ei ole valtioiden rajoja, ei rotuja tai uskontoja ja ihmiset elävät rauhassa keskenään.
Kautta historian Maan asukkaat ovat tähtitaivasta tähytessään pohtineet, onko tuolla jossakin elämää. Ja onko sieltä käyty täällä?
Kimmon mukaan on epätodennäköistä, että maapallo olisi ainoa paikka maailmankaikkeudessa, jossa on älyllistä elämää. Mutta että vieras äly olisi vieraillut Maassa?
”Lähin tunnettu eksoplaneetta, jolla elämän edellytykset voisivat teoriassa täyttyä, sijaitsee noin neljän valovuoden päässä. Valonnopeudella sinne pääsisi siis neljässä vuodessa, mutta nykyteknologialla matka kestäisi yli 19 000 vuotta.”
Avaruudessa on vielä paljon sellaista, mitä viisaimmatkaan tutkijat eivät ole pystyneet selittämään. Albert Einstein yritti etsiä kaavaa, joka yhdistäisi kaikki fysiikan lait ja selittäisi maailmankaikkeuden toiminnan yhdestä näkökulmasta. Se olisi theory of everything, kaiken teoria.
Vaikka Kimmo on vahvasti tieteen mies, hän myöntää toivovansa, että on olemassa jokin korkeampi voima. Että kaikkien kaavojen ja teorioiden keskelle jäisi tilaa salaisuudelle, jollekin, mitä järki ei täysin kykene selittämään.
Itse Kimmo ei juuri rukoile. Mutta lapsilleen hän on opettanut laatimansa rukouksen, eräänlaisen henkisen ja runollisen iltarituaalin. Siinä puhutaan valosta, tähdistä ja turvasta. Enkeleiden suojeluksesta.
Kimmo Nieminen, 54
Työ: Insinööri Nasan avaruuskeskuksessa.
Perhe: Puoliso Riikka Nieminen ja kaksi kouluikäistä lasta.
Asuu: Houstonissa Teksasissa, kesäpaikka Yyterissä.
Ajankohtaista: Pasi Kiviojan kirjoittama Astronauttien luottomies Kimmo Nieminen (Docendo) ilmestyi juuri.
Juttu on ilmestynyt Annassa 43/2025.
Sinua voi kiinnostaa myös:
