Timo Korhonen
Laura huomasi, ettevät edes huippu-urheilijan kyvyt ole ikuisia.
Kilpauransa vuonna 2012 päättänyt ex-taitoluistelija , 37, on keskittynyt viime vuodet toisenlaisiin seikkailuihin.
Laura on opiskellut itselleen esimerkiksi uuden ammatin. Hän valmistui maaliskuussa pilatesohjaajaksi.
Laura Lepistö
kotimaa
30.7. 16:30
Laura Lepistöltä suorat sanat lasten kanssa harrastamisesta
Ex-taitoluistelija toteaa, että harrastaminen on mukavampaa aikuisten kesken.
Työn ja opiskelujen ohella Lauran kiireisenä on pitänyt lapsiperhearki. Hänellä on -rakkaansa kanssa vuosina 2021 ja 2023 syntyneet pojat.
Lasten kanssa laukkaradalla
Viikonloppuna Laura suuntasi perheensä kanssa Linnanmäellä vietettyihin Valokarnevaaleihin. Kyseessä on huvipuistokauden päättäjäistapahtuma, jossa lintsi on koristeltu näyttävillä valoilla ja valotaideteoksilla.
Laura paljastaa lastensa saaneen iltapalaksi popcorneja. Arkistokuva vuodelta 2022.
Matti Matikainen
Laura julkaisi tapahtumasta sosiaaliseen mediaan videon, joka valaisee perheen touhuja jo hämärtyneessä huvipuiston illassa.
Oona Tolppanen
kotimaa
28.3. 19:00
Oona Tolppaselta ulostulo botoxista
Fitnesskaunotar kertoi suoran mielipiteensä.
Ex-luistelija paljastaa, että reissuun on lähdetty ex tempore. Kuopus pääsi ensimmäistä kertaa autokaruselliin, minkä lisäksi Laura on uskaltautunut lastensa seurana ainakin legendaariselle hepparadalle.
Huippaavat maisemat
Pientä harmiakin hupailun sekaan on mahtunut. Laura on nimittäin huomannut, ettei hänestä enää olekaan aivan samanlaiseen hurvitteluun kuin joskus nuorempana.
– Mistä lähtien minua on huipannut panoraamassa? Laura kummastelee julkaisussaan.
– Ja tosta noin vaan olen hypännyt tandemin lentokoneesta ja benjin. Selkeesti nyt tarvitaan lisää harjoitusta, hän jatkaa.
Treffi-ilta
kotimaa
17.2. 19:00
Harvinainen kuva! Tässä on Laura Lepistön Tommi-rakas
Ex-taitoluistelija jakoi kuvia treffi-illastaan.
Laura ei siis kuitenkaan ole luopunut toivosta. Hän uskoo, että treenin avulla hän vielä pystyy heittäytymään vauhdin hurmaan myös hurjemmissa laitteissa. Lasten kasvaessa nämä pääsevät pikkuhiljaa myös isompien laitteisiin, ja Laura aikoo olla mukana.
Jos upotus ei toimi, näet julkaisun täältä.