Linda Sällström tiedotti tiistaina jättävänsä pelikentät tämän kauden jälkeen. Sen hän teki ominaiseen tyyliinsä: ottamalla lopuksi kantaa Gazan sodan lopettamisen puolesta.

Linda Sällström juhlii EM-kisapaikkaa.

Avaa kuvien katselu

Linda Sällström ratkaisi Suomelle EM-kisapaikan osumalla Portugalia vastaan helmikuussa 2021. Kuva: Tomi Hänninen / Yle Urheilutoimittaja Hinni Hirvonen.

16:08•Päivitetty 17:05

Esikuva kentällä ja sen ulkopuolella.

Esitaistelija, joka puolusti arvojaan eikä pelännyt sanoa mielipiteitään ääneen.

Legenda.

Suomen jalkapallomaajoukkueiden kaikkien aikojen paras maalintekijä ilmoitti tiistaina Tammelassa, että 37-vuotiaan tähtihyökkääjät pelit päättyvät tähän kauteen. A-maaotteluita hän on pelannut enemmän kuin kukaan suomalainen: tähän mennessä 155 kappaletta.

Päätös oli odotettu. Linda Sällström on viime vuodet yhdistänyt ammattilaisjalkapallon vaativiin lääkärin opintoihin.

Linda Sallström.

Avaa kuvien katselu

Linda Sällström on ollut vuosia maajoukkueen kasvot. Kuva: UEFA via Getty Images

Maajoukkueesta Sällström muistetaan paitsi ilopillerinä myös maalipyssynä, joka eli linjan taakse heitettävistä juoksupalloista. Etenkin vuoden 2022 EM-kisojen karsinnoissa Sällström oli liekeissä: kahdeksassa ottelussa syntyi kymmenen osumaa, yhtä paljon kuin Norjan Caroline Graham Hansenilla ja Espanjan Jenni Hermosolla. Sällström oli se, joka ratkaisi Suomelle EM-kisapaikan Englannissa kesällä 2022 pelattuihin EM-kisoihin, kun hän osui tyhjällä Töölön stadionilla Portugalin verkkoon lisäajan lopulla.

Itse EM-kisoissa hän vastasi Suomen ainoasta maalista, joka oli yksi EM-historian nopeimmista: se syntyi vain 48 sekunnin pelin jälkeen.

Linda Sällström tuulettaa maalia Espanjaa vastaan.

Avaa kuvien katselu

Linda Sällström vei Suomen EM-kisoissa johtoon Espanjaa vastaan. Kuva: Tomi Hänninen

Jalkapallo-oppinsa korsolaislähtöinen Sällström sai kotikaupungissaan Vantaalla. Hän oli mukana nostamassa Tikkurilan Palloseuraa silloiseen SM-sarjaan kaudeksi 2004 ja ehti pelata pääsarjassa neljä kautta ennen siirtymistään tukholmalaisen Djurgårdenin riveihin.

Jotain Sällströmin urheilullisesta lahjakkuudesta kertoo, että jalkapallon ohella hän harrasti tavoitteellisesti yleisurheilua. Pika-aidoissa hän juhli 15-vuotiaana nuorten SM-kultaa ja pari vuotta myöhemmin Sällström hyppäsi seivästä Kalevan kisoissa.

Linda Sällström korkeimmalla korokkeella yleisurheilun nuorten SM-kisoissa. Kuvassa oikealla myös Annimari Korte.

Avaa kuvien katselu

Teini-ikäinen Linda Sällström juhlimassa nuorten 80 metrin aitojen SM-kultaa Lahdessa vuonna 2003. Kuvassa oikealla Annimari Korte. Kuva: Tom ja Maarit Sällströmin kotialbumi

Sällströmin sitkeydestä kertovat puolestaan paluut polvivammojen jälkeen. Hän kärsi kolmesta vakavasta polvivammasta kolmen vuoden sisään, mitkä pitivät hänet poissa pelikentiltä pitkään, mutta onnistui palaaman tasolleen – ja sen yli.

Sällström pelasi liki koko uransa Ruotsissa. Tukholmasta matka jatkui Linköpingiin, missä Sällström jakoi viimeisellä kaudellaan 2014 kopin muun muassa Magdalena Erikssonin, Pernille Harderin, Stina Blacksteniuksen ja Fridolina Rolfön kanssa.

Linköpingistä matka jatkui Vittsjöön, missä Sällström oli kaudella 2017 koko sarjan toiseksi paras maalintekijä 15 osumallaan.

Linda Sällström tuli vaihdosta sisään kentälle Stina Blacksteniuksen tilalle.

Avaa kuvien katselu

Linda Sällström tuli vaihdosta sisään Stina Blacksteniuksen tilalle kaudella 2013. Kuva: Jeppe Gustafsson/Shutterstock/All Over Press

Kymmenen Ruotsissa vietetyn vuoden jälkeen Sällström kaipasi muutosta ja siirtyi Ranskaan, missä Paris FC:n riveissä vierähti kolme vuotta. Aika Pariisissa ei ollut pelkästään auvoista ja Sällström on avoimesti puhunut ilkeistä valmentajista ja joukkuekavereista.

Tietynlainen ympyrä sulkeutui, kun Sällström palasi – Kansallisen liigan HJK-pikavisiitin – kautta takaisin Ruotsiin, Vittsjön riveihin, missä hän on viihtynyt jälleen alkuvuodesta 2022 lähtien. Etelä-Ruotsissa Sällström nautti suurta arvostusta – seuran järjestämä asunto löytyi aivan pienen kaupungin paraatipaikalta ja sopimukseen oli kirjattu, että pakollisten kouluvelvoitteiden vuoksi oli mahdollista olla pois harjoituksista.

Linda Sällströmiä taklataan.

Avaa kuvien katselu

Vittsjö on ollut merkittävä seura Sällströmin pitkällä uralla. Kuva: Jeppe Gustafsson/Shutterstock/All Over Press

Sällström ei ole koskaan ollut kentän teknisesti taitavin pelaaja. Hänen vahvuutensa on aina ollut nopeudessa ja ajoituksissa. Nopeuttaan Sällström on pystynyt hyödyntämään aina näihin päiviin asti, vaikka maalimäärät jäivät viimeisinä kausina kauas huippuvuosista. Silti Sällström nautti päävalmentajan luottamuksesta vielä viimeisimmänkin käskijän Marko Salorannan aikana, vaikka esimerkiksi Damallsvenskanissa maaleja ei syntynyt kaudella 2024 lainkaan.

Liki parikymmentävuotta ulkomailla viihtynyt Sällström ei pelannut maailman parhaissa seurajoukkueissa, mutta on Laura Österberg-Kalmarin ja Anne Mäkisen ohella kiistatta Suomen kaikkien aikojen merkittävimpiä jalkapalloilijoita.

Linda Sällström tuulettaa maalia.

Avaa kuvien katselu

Kuva: Tomi Hänninen / Chilipictures

Viime vuosina Sällström on muodostanut naisten maajoukkueen kasvot. Hän on ottanut kantaa myös kentän ulkopuolisiin asioihin: puolustanut ihmisoikeuksia, puhunut seksuaalivähemmistöjen puolesta, kritisoinut kansainvälistä jalkapalloliitto Fifaa, taistellut rasismia ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan niin urheilukentällä kuin sen ulkopuolella.

Tiistaina hän kertoi kyynelehtien uran päättymisestään tiedotustilaisuudessa Tammelassa ja päätti tilaisuuden pitämällä painavan puheenvuoron Gazan sodan lopettamisen puolesta.

”Suomi on historian väärällä puolella”

– En keksi mitään alhaisempaa kuin että hyökätään viattomia, heikossa asemassa olevia siviilejä vastaan. Tämä tulee ihmiskunnan historiassa olemaan synkkä luku ja Suomi on mielestäni historian väärällä puolella. Päättäjät, joilla on valtaa tehdä jotakin, eivät tee mitään. Suomen hallitus seuraa sivusta, kun siellä tuhannet lapset ja siviilit kuolevat ja asialle ei tehdä mitään, Sällström tylytti.

Hän on saanut teoistaan myös tunnustusta: esimerkiksi kansainvälinen pelaajayhdistys Fifpro palkitsi Sällströmin vuoden 2024 pelaaja aktivismi -palkinnolla 2024.

Kun Sällström nyt jättää pelikentät, jättää hän ison aukon niin pukukoppiin kuin kentälle. Helmareissa on odoteltu seuraavaa Sällströmiä, ja saadaan odottaa vielä pitkään. Samanlaista maalinsylkijää ei nimittäin ole näkyvissä.

Sällströminlaista legendaa ja tienraivaajaa maajoukkuepaidassa nähdään tuskin koskaan.