Maaliskuun 15. päivän aamu vuonna 1986 valkeni Tukholmassa harmaana ja koleana, kun laulaja Arja Saijonmaa keräsi kaupungintalolla voimiaan uransa raskaimpaan tehtävään. Kaksi viikkoa aiemmin Ruotsin pääministeri Olof Palme oli kuollut väkivaltaisesti sala-ampujan luoteihin.
Arja oli saanut kutsun laulaa Palmen arkun äärellä valtiomiesten ja kuninkaallisten edessä kameroiden välittäessä tapahtuman maailmalle.
Kun Sång om frihet -laulun kaipausta täynnä olevat sävelet puhkesivat ilmoille, Arja kiinnitti katseensa laulun ajaksi Palmen leskeen Lisbetiin ja hänen pieniin poikiinsa.
”Ennen tilaisuutta laulaminen oli tuntunut mahdottomalta, mutta sain voimaa tekstistä ja musiikista. Meidän vastuullamme oli ottaa vastaan Palmen jättämä viestikapula oikeudenmukaisuuden, solidaarisuuden ja rauhan puolesta.”
Musiikki on kantanut Arjaa myös muissa elämän tiukoissa hetkissä.
Huoleton lapsuus katkesi odottamattomasti
Isä sytytti Arjassa rakkauden matkustamiseen. Lapsuuden kesinä hän istutti Arjan ja pikkusiskon Leenan auton takapenkille ja suuntasi kokan kohti Pohjois-Suomea aina rajan yli Norjaan ja Ruotsiin. Pieni Arja piirsi vihkoonsa kaikki näkemänsä liikennemerkit ja kirjoitti muistiin huomioitaan, kuten sen, että töyssyisestä tiestä varoittava kyltti muistutti äidin rintaliivejä ja kolme kilometriä lähdöstä syötiin jo eväitä.
Siitä lähtien Arjan päiväkirjojen sivut ovat täyttyneet tapahtumista ja ihmisistä. Ne olivat myös hyvä varamuisti Laulu vapaudelle – muistelmani –elämäkertaa varten.
Lapsuudenkoti Mikkelissä kylpi kulttuurissa. Isä oli taitava sellisti, joka teki päivätyönsä hammaslääkärinä. Äiti oli pianisti, joka säesti vierailevia tähtiä teatterilla ja kotona. Arja hiipi usein flyygelin alle istumaan ja kuuntelemaan, kuinka suuret taiteilijat harjoittelivat operetteja.
”Olin utelias ja eläväinen, kuten vieläkin. Siskoni kanssa tapasimme hursailla: liihotimme äidin iltapuvut päällä, mutta hienon naisen leikkiin kelpasivat myös ikkunaverhot ja sängynpäälliset.”
Ilmapiiri kotona oli lapsen silmin huoleton ja onnellinen. Vanhemmat rakensivat innokkaasti uutta sodanjälkeistä Suomea.
Huoleton aika katkesi vuonna 1957 syksyiseen iltapäivään.
Arja Saijonmaa: ”Puhelimen pirinä jätti pelon tuntemuksen”
13-vuotias Arja ja pikkusisko olivat kotona kaksin, kun ovelle ilmestyi tuntematon taksinkuljettaja hattu kädessään. Se kuului isälle, joka oli viety sairaalaan kesken työpäivän. Oli tapahtunut onnettomuus, mutta enempää mies ei osannut kertoa.
Pelko ja hätä puristivat sydänalaa, kun äiti kertoi isän saaneen sairaskohtauksen. Oikea puoli kehosta oli halvaantunut. Puhumaan isä kykeni ainoastaan vastaamalla kyllä tai ei.
Arja purki päiväkirjaan tuntojaan siitä, kuinka pelottavaa oli ollut odottaa äidin viestiä isästä ja kuinka he nukkuivat siskon ja äidin kanssa samassa huoneessa ja lauloivat virren.
”Äiti sanoi, että meidän piti koko ajan rukoilla Jumalaa, päivälläkin, että Hän parantaisi isän”, Arja kirjoitti ja merkitsi erikseen sivulle kohdan, johon oli tipahtanut kyynel.
Sairaalassa isän vuoteen äärellä ei tohtinut itkeä, vaikka isän käyminen lähellä kuolemaa oli traumaattinen kokemus koko perheelle.
”Aloin heräillä öisin peläten, oliko minullakin jotakin vikaa päässä. Joka kerran, kun puhelin hälytti Helsingistä, missä isä oli leikattu ja hoidettavana, pelkäsimme pahinta. Puhelimen pirinä jätti minuun pelon tuntemuksen vuosiksi eteenpäin.”
Isä palautui työkykyiseksi mutta muuttui tiukaksi ja ankaraksi. Taiteiden sijaan Arjan tulisi tavoitella akateemista uraa.
”Lakkiaiskeväänä sain stipendin teatteri- ja musiikkikouluun Yhdysvaltoihin, mutta isä vastusti asiaa mielestäni epäoikeudenmukaisin perustein. Myöhemmin ymmärsin, että hän varmasti pelkäsi kuollakseen menettävänsä tyttärensä.”
Kun samana kesänä laiva irtosi Helsingin Katajanokan satamasta Arja mukanaan, se merkitsi tärkeää voittoa omassa vapaustaistelussa.
”Löysin itsestäni rohkeuden tavoitella omaa tietäni. Kun kävin kirjaani varten läpi sukuni vaiheita, löysin sieltä monta lujalla oikeudentunnolla varustettua voimahahmoa mukaan luettuna isoisäni. Voi kunpa olisin ehtinyt tuntea heidät!”
Ennen kuolemaansa 2021 Mikis Theodorakis luovutti laulunsa ja orkesterinsa Arjalle, jota hän piti loppuun saakka kuin omana tyttärenään. ”Työn jatkaminen on minulle kunniatehtävä”, Arja sanoo.
© Tommi Tuomi
Musiikki avasi ovet maailmalle
Amerikan-vuoden jälkeen tie olisi voinut johtaa Sibelius-Akatemiasta konserttipianistiksi. Kirkkaimmin tähti loisti silti Ylioppilasteatterin yllä, jonka ilmapiiri oli auki uusille yhteiskunnallisille ja poliittisille tuulille.
Ylioppilasteatterin johtajana ollessaan Arja tutustui kreikkalaisen, maanpaossa eläneen säveltäjän Mikis Theodorakisin lauluihin. Se muutti elämän suunnan.
”Kävin esitystä varten läpi Kreikasta salakuljetettuja tekstejä, kun Mikiksen Salaisella rannalla iski suoraan lävitseni. Minun täytyi saada tavata tämä mies, jonka nimen kuiskaaminenkin oli Kreikassa kielletty ja jota oli pidetty vankina kotimaassaan.”
Kohtaaminen Vanhalla Ylioppilastalolla syksyllä 1970 oli tähtiin kirjoitettu. Kesken Arjan laulun Theodorakis nousi yleisön joukosta lavalle ja pianon taakse. Yhdessä he lauloivat, kreikaksi ja suomeksi.
”Arja lähtee kanssani maailmankiertueelle!” säveltäjä julisti mikrofoniin ennen kuin konsertti oli ohi.
Mikiksen musiikin myötä ovet aukesivat kansainvälisiin yhteyksiin, erityisesti Ruotsiin, jossa Arja on tehnyt pääosan taiteellisesta työstään.
Vaiettu lapsettomuus vei syytetyn penkille
Joko teille on tulossa lapsia? Svensk Damtidningenin utelut perheenlisäyksestä alkoivat 1970-luvun alussa, ja muu lehdistö seurasi. Yhteinen Ruotsin-kiertue Mikiksen kanssa oli tuonut Arjalle menestystä, ja rinnalla oli silloinen pitkäaikainen kumppani Lars Egler.
”En tiennyt, mitä olisin vastannut jatkuviin uteluihin. Minua neuvottiin sanomaan, että aika ei ollut vielä oikea. Joissakin lehdissä se käännettiin niin, että olen itsekäs ja ajattelen vain omaa uraani.”
Arjasta tuntui kuin hän olisi istunut syytetyn penkillä.
”Haaveilin lapsista, mutta julkisuudessa vaikenin kuin muuri.”
Kulissien takana elämänvaihe oli raskas. Vuonna 1976 Arja oli hakeutunut kehon hormonitoiminnan epätasapainon vuoksi tutkimuksiin. Lääkärin sanat putosivat kuin pommi: tutkimukset osoittivat kohtusyövän esiasteen, ja kohtu pitäisi poistaa ensi tilassa.
”Kaikki kävi nopeasti. Leikkauksen jälkeen olin 31-vuotias ja hedelmätön. Suruni oli kaksinkertainen: en voisi koskaan saada biologisia lapsia enkä itse suoda omille vanhemmilleni lapsenlasta. Ensi alkuun kipuilin, oliko minulla oikeutta nauttia naiseudestani tai voisinko vielä kokea olevani arvokas ja kokonainen.”
Edessä olevat työtehtävät kuljettivat hiljalleen ajatuksia valoisampaan suuntaan. Selviytymisessä osansa oli Larsin horjumattomalla rakkaudella, vaikka 15 yhteisen vuoden jälkeen rakkaus muuttuikin ystävyydeksi.
Arja mietti pitkään, kertoako julkisesti lapsettomuudestaan. Itse hän on päässyt menetyksestään yli jo kauan sitten.
”Ystävät ja läheiset kannustivat minua kirjoittamaan kokemastani. Tein niin, koska toivon kokemukseni voivan tarjota tukea ja apua naisille, jotka ovat tällä hetkellä samassa tilanteessa.”
Yksi suurista haasteista Arjan YK-kaudella oli Oslon rauhankonsertin järjestäminen vuonna 1994. ”Lähi-idän rauhansopimuksesta oli kulunut vuosi, ja väliajalla syntyi uusi rauhansopimus. Poliittisia päätöksiä saatiin eteenpäin taiteen ja musiikin avulla.”
© Tommi Tuomi
Äänihuulileikkaus pelotti – ”En uskaltanut kertoa asiasta edes äidilleni”
Kun oma ääni on ollut vahva vaikuttamisen väline, pelottavinta olisi ajatus sen menettämisestä. Kesällä 1993 tuo pelko oli kohdattava, kun pitkään vaivanneiden ääniongelmien vuoksi Arja tarvitsi avukseen ranskalaisen kirurgin veistä.
”Matkalla sairaalaan kohti Lyonia katselin junan ikkunasta näkyvää idyllistä maaseutumaisemaa. Sisälläni tuntui kuin olisin kulkenut kohti kuolemaani. Äänihuulileikkaus ei ollut riskitön, enkä ollut uskaltanut kertoa asiasta edes äidilleni.”
Herättyään nukutuksesta Arja toipui kymmenen päivää keskiaikaisessa majatalossa päästämättä pihaustakaan, kuten lääkäri oli ohjeistanut. Kun Arja löysi kyläpuodista kaksi pientä kullattua kerubipatsasta, kaupat piti tehdä kirjoittamalla.
Kun vihdoin oli aika palata lääkärin luokse Lyoniin, tämä pyysi Arjaa laulamaan jotakin itselleen mieluista. Salaisella rannalla alkoi virrata kirkkaana ja vapaana.
”Tuo hetki oli niin ihana, että liikutuin ja lääkärikin liikuttui. Äänihuulista löytynyt synnynnäinen kysta, vapaamatkustaja, oli poissa.”
Kerubipatsaat ovat edelleen Arjan makuuhuoneessa.
Vapaustaistelu päättyi sovintoon
Arjan päättäväisyys lähteä toteuttamaan unelmaansa taiteilijana vastoin lapsuudenkodin odotuksia heitti omat varjonsa hänen ja vanhempien suhteeseen. Sen vuoksi matkoista unohtumattomin oli Egyptin-reissu, jonka hän teki isänsä kanssa 1980-luvun alussa.
Se oli samalla tyttären 70-vuotislahja isälle, joka oli sielultaan esteetikko ja haaveillut koko ikänsä näkevänsä Luxorin palatsin.
”Äiti poti matkasta mustasukkaisuutta, mutta olin päättänyt viettää aikaa isän kanssa kaksin. Saavuimme Luxoriin aamunkoitteessa, eikä paikka ollut vielä auki yleisölle. Laitoin kaiken tahdonvoimani peliin, ja meidät päästettiin sisään. Kun näin, miten vaikuttunut isä oli kokemastaan ja kuinka hän kuvasi kamerallaan kaikkea näkemäänsä, itkin salaa liikutuksesta.”
Vapaustaistelut oli lopullisesti sovittu. Sovintoa seurasi toinen lähentyminen, nyt äidin kanssa.
Arja alkoi kirjoittaa saunakirjaansa isän kuoleman jälkeen suvun Korpijärven kesähuvilalla. Siellä äitikin vietti aikaa ja saisi muuta ajateltavaa. Yllättäen saunakirja yhdisti tyttären ja äidin, josta Arja sai tärkeän tukijan ja rohkaisijan kirjaa viimeistellessään.
Ensimmäistä kertaa ilmapiiri oli vapaa kipeidenkin aiheiden käsittelyyn.
”Ihmettelin äidille, miten hän oli aikanaan selviytynyt isän aivoleikkauksesta, vaikka oli vielä nuori nelikymppinen. Äiti puolestaan pyysi anteeksi, ettei aina ollut nähnyt ja kuullut minua lapsuudenkodissamme.”
Arja kokee, että tähänastiseen elämään on mahtunut monta elämää. Maailman saattaminen paremmaksi taiteen keinoin on ollut etuoikeus ja rikkaus, ja taistelu demokratian puolesta jatkuu.
”En koe, että olisin maksanut työstäni hintaa. Olen itse valinnut polkuni vapaasta tahdostani.”
Arja Saijonmaa
Syntynyt: 1944 Mikkelissä.
Asuu: Kodit Helsingissä, Tukholmassa ja Pariisissa.
Ura: Kansainvälinen ura alkoi 1970-luvun alussa kreikkalaisen säveltäjän Mikis Theodorakisin maailmankiertueen solistikiinnityksestä.
Ajankohtaista: Laulu vapaudelle – muistelmani (WSOY) julkaistaan 20. lokakuuta.