Menestystä 2000-luvulla saavuttanut tamperelainen rap-artisti Raimssi tekee paluun 13 vuoden hiljaiselon jälkeen ja julkaisee tämän viikon perjantaina uuden singlensä Jonninjoutava suunsoittaja. Kappaleessa käsitellään teini-iässä valtakunnallisen huomion kohteeksi joutumisen varjopuolia.

– Jonninjoutavassa suunsoittajassa puhuu nuori Raimssi, joka löysi ehkä hieman liian varhain itsensä julkisuuden valokeilasta. Nyt aika on oikea, Raimssi eli Teppo Sola, nyt 37, sanoo tiedotteessa.

Raimssi nousi 2000-luvun alussa tietoisuuteen julkaisemalla Open Recordsin / EMI Finlandin kautta debyyttisinglensä Koti, joka oli Suomen virallisella singlelistalla yhtäjaksoisesti kahdeksan viikkoa.

Seuraava single Äänen kuulen nousi parhaimmillaan listan sijalle 4. Suosiota kasvatti myös yhteistyö Pikku G:n kanssa kappaleella Nuoret ritarit.

Vuonna 2006 julkaistu kriitikoiden kehuma albumi Neron taakka sisälsi Syntynyt Tampereelle -singlen, joka soi edelleen aktiivisesti suoratoistopalveluissa ja on muodostunut klassikoksi kotikaupungista kertovana hiphop-

Tammikuussa 2026 tulee ulos Raimssin albumi Vaihdokas, joka on hänen ensimmäinen kokopitkänsä vuoden 2008 jälkeen. Tulevalla albumilla käsitellään introspektiivisesti Raimssin identiteetin muutosta nuoresta suuntaa vailla olevasta räppäristä automarketteja kiertäväksi perheenisäksi.

Teppo Sola on ammatiltaan psykologi ja hänellä on kolme kouluikäistä lasta.