Alone Suomen voittaja selviää ohjelman toiseksi viimeisessä jaksossa. VARO JUONIPALJASTUKSIA!


Alone Suomi -ohjelmaan osallistui kahdeksan kilpailijaa. MTV
Alone Suomi -ohjelman toiseksi viimeisessä jaksossa tuotanto punnitsee ja haastattelee eläkeläistä Esaa, 68. Puntarinlukema näyttää 56 kiloa, eli Esan paino on pudonnut kahdeksan kiloa kilpailun aikana.
Kesken haastattelun Esa huomaa yllätyksekseen, että hänen samojedinrotuinen koiransa Igor saapuu hänen luokseen.
Igorin perässä tulee Esan tuttu, joka kertoo helpottavat sanat.
– Pääsin lomalle sinua onnittelemaan. Sinä voitit, Esa, sinä olit viimeinen.
Ilouutinen saa Esan kyynelehtimään.
– Ei ole totta, minulla on verkot vedessä. Aivan käsittämätöntä, että voitin.
Esa voitti Alone Suomi -tv-kilpailun. MTV
Voittaja palkittiin 20 000 eurolla. Esa kertoo, ettei voitto merkitse mitään, vaan se toi edellytykset sille, että hän voi auttaa ihmisiä ja lapsia.
– Minulla on omaakin taustaa toisen polven evakkona. Isäni kautta olen Petsamon siirtolainen. Se on traumaattista minullekin vielä, toivottavasti ei enää pojalleni, Esa kertoo.
– Tahdon auttaa Ukrainassa olevia sotalapsia sen takia, ettei näitä yli sukupolvien meneviä traumoja enää tarvitsisi kenenkään kokea, hän lisää.
Esa kannustaa ihmisiä menemään ulos ja osallistumaan eri asioihin, eikä jäämään ”sohvaperunoiksi”.
– Ei ikä ole mikään este – sairaus on, mutta ikä ei vaikuta mihinkään. Kaikki ovat nuoria ja vastasyntyneitä lapsia sisimmissään, hän toteaa lopuksi.
Utsjokelainen Esa oli kilpailun vanhin osallistuja. Eläkepäiviään viettävällä Esalla on vankka kokemus Lapin ja Pohjois-Norjan erämaista, joissa hän on vaeltanut ja kalastanut.
Kalastuksen lisäksi Esa harrastaa marjastusta, erämaamajansa rakentelua sekä taidemaalausta. Hän kertoi aiemmin ohjelman tiedotteessa, ettei kyllästy luontoon, sillä se on ollut hänen paras terapeuttinsa.
Esa haluaa voittorahoillaan auttaa ihmisiä ja lapsia. MTV
Alone Suomi on katsottavissa MTV Katsomo+:ssa ja MTV3:lla tiistaisin klo 21.00. Katso kaikki TV-ohjelmat ja lähetysajat Telkun TV-oppaasta.