Wicked: For Good saa Suomen elokuvateattereissa ensi-iltansa 21. marraskuuta.
Vuosi sitten elokuvateattereissa julkaistu musikaalielokuva Wicked oli vuoden suuria menestyjiä. Jon M. Chun ohjaama fantasiaelokuva saa pian jatkoa, kun Wicked: For Good julkaistaan valkokankailla 21. marraskuuta.
Suosittuun Broadway-musikaaliin pohjautuvalla elokuvakaksikolla kesti viisi vuotta päästä valkokankaille asti. Varietyn haastattelussa ohjaaja Chu kertookin suhtautuvansa elokuvakaksikkoonsa yhtenäisenä tarinana.
”Se on minulle yksi elokuva. Kun pohdin jokaista tarinankaarta, ajattelimme sitä yhtenä jättimäisenä palasena”, Chu kommentoi.
Chun kommentti asettaa Wickedin samaan joukkoon Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta -elokuvien kanssa. Sillä myös Jackson on kuvaillut trilogiaansa yhdeksi tarinaksi, joka kerrotaan kolmen, samanaikaisesti kuvatun elokuvan aikana.
Wicked-elokuvien pääosissa Elphabana ja Glindana nähdään Cynthia Erivo ja Ariana Grande. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Jonathan Bailey, Ethan Slater, Bowen Yang, Marissa Bode, Michelle Yeoh ja Jeff Goldblum.