Karibianmerelle kootaan vahvaa sotavoimaa.

22.10. 20:09•Päivitetty 22.10. 20:13

Yhdysvaltain asevoimat on tuhonnut jo kahdeksannen veneen, jonka se väittää kuljettaneen huumeita.

Aiemmat seitsemän iskua väitettyihin huumeveneisiin on tehty Karibianmerellä. Tämä tapahtui kuitenkin Tyynenmeren puolella.

Iskuissa on kuollut ainakin 27 ihmistä. Myös nyt kohteeksi joutuneessa veneessä oli ihmisiä, kertoo uutistoimisto Reuters virkamieslähteeseen viitaten.

Kaikki iskut eivät ehkä ole kohdistuneet huumekuljetuksiin. Kolumbian presidentin Gustavo Petron mukaan yhdessä iskussa kuoli tavallinen kolumbialainen kalastaja. Petro syyttää Yhdysvaltoja murhasta ja sanoo iskujen loukkaavan maansa itsenäisyyttä.

Yhdysvallat on koonnut Karibian alueelle vahvaa sotavoimaa. Alueella on nyt 6 500 yhdysvaltalaista sotilasta, F-35-lentokoneita, ohjushävittäjiä ja ydinsukellusvene.

Lähde: Reuters