Suomalaishyökkääjän loukkaantuminen saattaa vaatia leikkaushoitoa.


Patrik Laineen mystinen vamma saattaa vaatia leikkaushoitoa. AOP / USA TODAY SPORTS
Patrik Laine oli alavartalovamman vuoksi sivussa viime yönä Calgary-pelistä, jonka Montreal voitti jatkoajalla 2–1. Kyseessä oli jo kolmas peli putkeen, kun Laine istuu katsomon puolella.
La Presse -lehti kertoo, että suomalainen on todennäköisesti sivussa myös kolmesta seuraavasta pelistä, sillä Laine ei lähtenyt mukaan joukkueen vieraskiertueelle.
Suomalainen kulkee tällä hetkellä day to day -statuksella, jolloin miehen pelikuntoa pitäisi arvioida päivittäin, mutta La Pressen mukaan kyseessä voi olla luultua pahempi loukkaantuminen. Laine on nimittäin etsinyt toisen lääkärin mielipidettä vammaansa.
– Kun pelaaja haluaa toisen mielipiteen, ei ole mitenkään epätavallista, että se tehdään leikkauksen välttämiseksi. Habs ei ole kuitenkaan antanut lisätietoa tästä, La Presse -lehden Katherine Harvey-Pinard kirjoittaa.
Samalla hän muistuttaa, että Laine oli viime vuonna samassa tilanteessa, kun hän loukkaantui jo ennen kauden alkua. Tuolloin Laine haki kolmelta eri lääkäriltä lausunnon ennen kuin jätti leikkauksen väliin ja päätti jatkaa kuntoutusta.
Laine ehti pelata ennen loukkaantumistaan vain viisi peliä tehoilla 0+1.