Jalkapallosta tuttu AC Oulu aloittaa keskiviikkona ensimmäisen lentopallokautensa. Joukkue on nuori ja yllätysvalmis. Tavoite on kevään pudotuspeleissä.

Avaa kuvien katselu
AC Oulu Volley tuo kentälle tällä kaudella nuoruutta ja kokemusta. 17-vuotiaat Kaapo Vanhatupa ja Eeli Kuukasjärvi olivat mukana Suomen poikamaajoukkueen mukana MM-kisoissa. Jan Helenius (keskellä) puolestaan kuuluu yleispelaajien parhaimmistoon Suomessa. Kuva: Rami Moilanen / Yle
– Musta hevonen, positiivinen pöhinä, piristysruiske, ärsyttävä vastustaja ja tärkeä lisä koko lajille.
Näin kuvailevat AC Oulu Volleyta ja Oulun paluuta lentopallon liigakartalle Yle Urheilun asiantuntija Timo Tolvanen ja poikamaajoukkueen päävalmentaja Matti Alatalo.
AC Oulu Volley on yksi lentopallokauden kiinnostavimmista seuroista. Perinteisen Kiskon ykkössarjan edustusjoukkue siirtyi viime keväänä AC Oulun organisaation.
Pelaamalla liigapaikkaa ei keväällä tullut, mutta Vantaan Ducksin luovuttua liigapaikasta sarjaa täydennettiin toukokuussa oululaisseuralla.

Avaa kuvien katselu
AC Oulu Volley lähtee ensimmäiseen liigakauteen nuorella joukkueella. Valmennuksesta sen sijaan löytyy kokemusta, kun jo yli 15 vuotta sitten yhdessä valmentaneet Sami Kurttila ja Kari Raatikainen palaavat yhteen. Kuva: Rami Moilanen / Yle
Nyt AC Oululla on edessään ensimmäinen lentopallon liigakausi, johon lähdetään nuorella, mutta iskukykyisellä joukkueella.
Kokenut päävalmentaja Sami Kurttila on tyytyväinen ryhmänsä laatuun ja laajuuteen.
– Meillä on niin laadukkaat 14 pelaajaa, että pystymme oikeasti kierrättämään pelaajia ja kilpailemaan harjoituksissa, mitä välttämättä kaikki muut joukkueet eivät pysty tekemään.
Musta hevonen
Yhdeksän joukkueen sarjassa oululaisten tavoitteena on menestyä kahdeksan parhaan pudotuspeleissä.
– Hyvänä päivänä pystymme oikeasti haastamaan kärkiporukat, mutta sarjan vaatima kovuus ja omassa ylärekisterissä pelaaminen illasta toiseen vaatii kovaa työtä, Kurttila pohtii kauden lähtökohtia.

Avaa kuvien katselu
Harjoituksia keskellä ohjaava valmentaja Sami Kurttila on tyytyväinen pelaajaryhmänsä kokoon, joka mahdollistaa laadukkaat harjoitukset. Kuva: Rami Moilanen / Yle
Ylen lentopalloasiantuntija Timo Tolvanen toivottaa Oulun lämpimästi tervetulleeksi takaisin liigakartalle. Talousvaikeuksiin ajautunut Etta suljettiin liigasta keväällä 2022.
– Oulu täyttää maantieteellistä lentopallokarttaa miesten osalta ja tuo hyvän piristyksen lajille.
Tolvanen on samoilla linjoilla Kurttilan kanssa AC Oulun avauskauden menestysmahdollisuuksista.
– Pidän Oulua mustana hevosena. He pystyvät varmasti haastamaan ja voittamaankin kärkiporukoita pitkän kauden aikana.
Päävalmentaja Kurttila on voittanut kolme Suomen mestaruutta. Hän odottaa, että AC Oulun peli kehittyy koko kauden ja olisi parhaimmillaan maalis-huhtikuussa.
Keskiviikkoiltana Ouluhallissa tehdään suomalaista lentopallohistoriaa, kun Kurttila johdattaa uuden seuran kentälle. Samalla hän itsekin tekee paluun pääsarjatasolle seitsemän vuoden tauon jälkeen.
– Ehkä tässä kahdenkymmenen vuoden aikana on hieman tullut seesteisyyttä omaankin toimintaan, eikä tarvitse ihan kaikkea olla heti voittamassa, Kurttila naurahtaa.

Avaa kuvien katselu
Sami Kurttila kuului Suomen miesten maajoukkueen valmennustiimiin päävalmentaja Joel Banksin aikana 2019-23. Kuva: Tomi Hänninen Nuoret saavat vastuuta
AC Oulu Volleyn kaikki pelaajat ovat alle 30-vuotiaita, ja listoilta löytyy viisi alle 20-vuotiasta peluria.
Heihin kuuluvat vasta 17-vuotiaat nuorisotähdet passari Eeli Kuukasjärvi ja yleispelaaja Kaapo Vanhatupa, jotka olivat kesällä tärkeä osa Suomen menestystä alle 19-vuotiaiden MM-kisoissa Uzbekistanissa.
Suomen poikien maajoukkueen päävalmentaja Matti Alatalo tuntee hyvin AC Oulun nuoret pelaajat ja etenkin maajoukkuekaksikon.
– Totta kai sopeutuminen miesten peleihin vaatii aikansa, mutta kun paikka tulee, he varmasti myös käyttävät sen hyväksi.
Kurttilan mukaan joukkueen nuorille on tulossa vastuuta mestaruusliigassakin.
– Uskon ja toivon, että meillä kasvaa uusia vastuunkantajia niin liiga- kuin maajoukkuetasollekin lähivuosina.
Aiempaa maajoukkuekokemusta ja korkeaa pelitasoa Oulussa edustaa joukkueen nestori 29-vuotias yleispelaaja Jan Helenius. Hän pelasi viime kauden Tuto-Volleyssa ja on pelipaikkansa parhaimmistoa Suomessa.
Tolvasen ja Alatalon mukaan AC Oululla on koossa mielenkiintoinen ja hyvin roolitettu kokoonpano nuoruutta ja kokemusta.
He ennakoivat oululaisille sijoitusta sarjan keskivaiheille ja pudotuspelipaikkaa. Kärkikamppailuun asiantuntijat odottavat viime kauden finalisteja Akaa-Volleyta ja Hurrikaani-Loimaata.