Useat pörssin suuryhtiöt julkaisevat tänään torstaina heinä–syyskuun tuloksensa. Yle seuraa tulospäivää tässä päivittyvässä artikkelissa.

Avaa kuvien katselu
Rakennusyhtiö SRV:n tulos jäi edellisvuoteen verrattuna paljon pienemmäksi. Arkistokuva rakennusyhtiö SRV:n työmaalta Kalasatamasta. Kuva: Petteri Bülow / Yle
Yle seuraa tulospäivää tässä päivittyvässä artikkelissa.
Metso
Kaivosteknologiayhtiö Metson liikevoitto nousi heinä-syyskuussa vuodentakaisesta ja oli 205 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin tulos oli 185 miljoonaa.
Myös yhtiön liikevaihto oli nousujohteinen ja kasvoi vuoden kolmannella neljänneksellä kymmenen prosenttia noin 1,3 miljardiin euroon.
Stora Enso
Metsäyhtiö Stora Enson oikaistu liiketulos heinä–syyskuun vuosineljänneksellä oli 126 miljoonaa euroa. Liiketulos laski 28 prosenttia vuoden takaisesta. Tuloksen taustalla on yhtiön mukaan Oulun uuden linjan käynnistys.
Stora Enson liikevaihto kolmannella vuosineljänneksellä oli 2,28 miljardia euroa.
SRV
Rakennusyhtiö SRV:n liikevaihto laski heinä-syyskuussa 13 prosenttia noin 160 miljoonaan euroon. Yhtiön operatiivinen liikevoitto oli vuoden kolmannella neljänneksellä 1,3 miljoonaa euroa, kun viime vuonna se oli 4,5 miljoonaa euroa.
Yhtiön tilauskanta oli kauden lopussa noin 931 miljoonaa euroa, jonka myyty osuus oli noin 91 prosenttia. Heinä-syyskuussa SRV allekirjoitti uusia sopimuksia noin 150 miljoonan euron edestä.
Kone
Hissiyhtiö Koneen liikevaihto kasvoi heinä-syyskuussa 0,3 prosenttia. Liikevaihto oli vuoden kolmannella neljänneksellä 2,76 miljardia euroa, kun se vuotta aiemmin oli 2,75 miljardia euroa.
Yhtiön liikevoitto puolestaan kasvoi noin viisi prosenttia. Liikevoitto oli heinä-syyskuussa noin 334 miljoonaa euroa, kun se oli vertailukaudella noin 319 miljoonaa euroa.
Yhtiön saamat tilaukset kasvoivat kolme prosenttia.
Atria
Elintarvikeyhtiö Atrian oikaistu liikevoitto oli heinä–syyskuussa 25,4 miljoonaa euroa. Atrian liikevaihto kasvoi 457 miljoonaan euroon, kun vuosi sitten se oli 439 miljoonaa euroa.
Atria ilmoitti myös vähentävänsä 60 työpaikkaa Jyväskylän tehtaaltaan.
Nokia
Nokian vertailukelpoinen liikevoitto laski heinä-syyskuussa 10 prosenttia. Vuoden kolmannen neljänneksen liikevoitto oli 435 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten se oli 485 miljoonaa euroa.
Yhtiön vertailukelpoinen liikevaihto puolestaan kasvoi. Liikevaihto oli heinä-syyskuussa noin 4,8 miljardia euroa, kun se vuotta aiemmin oli noin 4,3 miljardia euroa.
Elisa
Teleoperaattori Elisan liikevaihto kasvoi heinä-syyskuussa viisi prosenttia 561 miljoonaan euroon. Kasvua vauhdittivat mobiilipalvelujen ja kansainvälisten ohjelmistopalvelujen liikevaihdon vahva kehitys.
Koko vuoden liikevaihdon arvioidaan olevan samalla tasolla tai hieman korkeampi kuin vuonna 2024.
Elisa kertoi tänään, että yhtiö aloittaa muutosneuvottelut. Se aikoo karsia enintään 450 työpaikkaa. Näistä 400 on Suomessa. Elisa tavoittelee vuosittaisia noin 40 miljoonan euron kustannussäästöjä.
Juttu päivittyy.