KPop Demon Hunters -animaatio on Netflixin kaikkien aikojen katsotuin elokuva maailmanlaajuisesti. Se menestyi myös valkokankailla USA:ssa.
Netflixissä julkaistiin kesällä animaatioelokuva K-popparit demoneiden jäljillä eli Kpop Demon Hunters, joka nousi nopeasti Netflixin kaikkien aikojen katsotuimmaksi elokuvaksi maailmanlaajuisesti. Elokuva on päässyt Yhdysvalloissa myös elokuvateattereihin, missä se on vetänyt kiitettävästi katsojia, uutisoi Deadline.
Kpop Demon Hunters oli elokuussa julkaisuviikonloppunsa katsotuin elokuva USA:n elokuvateattereissa 19 miljoonalla katsojallaan. Halloweenin kunniaksi se tuodaan valkokankaille uudestaan.
Netflixin toimitusjohtaja Ted Sarandosin mukaan menestyksellä ei kuitenkaan ole mitään vaikutusta siihen, miten Netflix jatkossa julkaisee tuotantojaan. Keskiössä on edelleen suoratoisto.
“Strategiaan ei tule mitään muutosta”, Sarandos kommentoi.
Hän myös kertoo uskovansa, että Kpop Demon Huntersin suosio valkokankailla voisi selittyä sillä, että elokuva julkaistiin ensin Netflixissä.
Netflix kuitenkin edelleen julkaisee osan nimekkäistä tuotannoistaan rajatusti elokuvateattereissa Yhdysvalloissa. Valkokangaslevitykseen ovat pääsemässä muun muassa kolmas Knives Out -elokuva Wake Up Dead Man sekä Greta Gerwigin tuleva Narnia, jonka julkaisua odotellaan vuodelle 2026.
Kpop Demon Hunters -elokuvan virallinen juonikuvaus kuuluu näin:
“K-popin huippubändi käyttää salaisia voimiaan suojellakseen fanejaan yliluonnollisilta vaaroilta – ja kilpailevalta poikabändiltä, joka jahtaa sydämiä ja sieluja.”