Supertähti kertoi tulevaisuudensuunnitelmistaan.


Lionel Messi ei ripusta pelikenkiä naulaan vielä vuosiin. AOP
Lionel Messi jatkaa jalkapallouraansa Inter Miamissa. Seura tiedottaa solmineensa 38-vuotiaan jalkapallon supertähden kanssa kolmevuotisen jatkosopimuksen.
Pitkään neuvotellusta sopimuksesta kerrottiin videolla, jonka kuvatekstinä luki suomennettuna ”hän on kotona”.
Messi siirtyi MLS-seuraan vuonna 2023 ranskalaisseura PSG:stä. Messi on ollut arvokas lisä paitsi seuralleen pelikentällä, myös MLS-liigalle valtavan medianäkyvyytensä ansiosta.
Messin taidot ovat edelleen tallella. Viime MLS-kaudella hänet valittiin sarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi, ja hänen odotetaan pokkaavan saman palkinnon myös tänä vuonna.
Taidoilla on myös hintansa. Messin on arvioitu tienanneen edellisellä sopimuksellaan reilut 20 miljoonaa dollaria eli noin 17,5 miljoonaa euroa vuosittain pelkästään ilman erilaisia maali- ja muita menestysbonuksia.
Kaiken jalkapallourallaan voittaneen Messin palkintokaapista löytyy maailmanmestaruuden lisäksi muun muassa kahdeksan maailman parhaalle jalkapalloilijalle vuosittain jaettavaa Ballon d’Or -palkintoa. Mestarien liigan hän voitti Barcelonan riveissä neljästi ja La Ligan kymmenen kertaa.