Lasten silotellut naamat ja puuttuvat raajat ovat saaneet vanhemmat närkästymään. Seppälän koulukuvien mukaan tavoitteena on luonnollisuus.
Oman lapsen koulukuva on monelle vanhemmalle tärkeä muisto. Sen ei toivoisi menevän pilalle. Tänä syksynä lukuisat vanhemmat ovat kuitenkin pettyneet koulukuvausyritysten otoksiin.
– Kun otin oikean valokuvan käteen kirjekuoresta, se oikein hyppäsi silmille, kertoo kouvolalainen Hanna Holopainen.
Hänen 13-vuotiaan tyttärensä koulukuvaa on käsitelty runsaasti. Holopaisen mielestä liikaa.
– Kaikki on siloteltu.
Tyttären kasvokuva näyttää äidin mielestä epäaidolta. Ilta-Sanomat on nähnyt kyseisen kuvan.
– Kyse on lapsista. Jos aikuiset haluavat nettiin silotella naamaansa niin aivan sama, mutta miksi se pitää tehdä lapsille?
Toisin kuin tänä vuonna, Holopainen on aikaisemmin ollut koulukuviin tyytyväinen. Hän toivoisi, että kuvissa säilyisivät lapsen luonnolliset piirteet.
– Emmekä tosiaan ole ainoita.

Koulukuvausta koulun auditoriossa Nokialla. Kuva: Timo Marttila
Lokakuussa Yle kertoi koulukuvausyritysten lisänneen tekoälyn käyttöä kuvankäsittelyssä. Juttuun haastatellut vanhemmat olivat pettyneitä koulukuvien vahvaan käsittelyyn.
Kritiikkiin jutussa vastasivat Seppälän koulukuvat ja Kuvaverkko.
Yritykset käyttävät tekoälyä nykyään muun muassa kuvan taustan poistamiseen, jolloin vanhempi ja lapsi saavat valita kuvaan itselleen mieluisan taustan.
Joidenkin mielestä keinotekoinen tausta tekee kuvasta epäaidon tuntisen.
Vilma Risunen sai tänä syksynä lapsestaan kuvan, josta puuttuu kokonaan toinen käsi.
– Seppälän koulukuvat oli puolustautunut, että olisi tarkistanut kaikki kuvat joista on tullut reklamaatiota siitä, että jokin raaja ei näy, mutta sitten kyseenalaistaisin kuvaajan ammattitaitoa, jos ei asettele lapsia ja tarkista kameran näytöltä mitään ottamistaan kuvista, Risunen sanoo.

Vilma Risunen sai tänä syksynä lapsestaan kuvan, josta puuttuu kokonaan toinen käsi. Kuva: Lukijan kuva
Hänen seitsemättä luokkaa Tuusulassa käyvä poikansa seisoo koulukuvassa musta t-paita yllään. Hihansuun kohdalla on pelkkä aukko.
Risusen mielestä pojan kasvojen yksityiskohdat olivat ennallaan, mutta kuva vaikutti kauttaaltaan hieman epätarkalta.
– Lapsia ei tarvitse muokata, värisävyt ja valotukset erikseen, hän toteaa.
Seppälän koulukuvien myyntijohtajan Jari Lintalan mukaan keskustelu koulukuvista on ottanut tänä syksynä ylimääräisiä kierroksia.
– Se on harmillista. Kyllähän kuvia on käsitelty aina.
Yritys on Facebook-julkaisussaan kertonut tarkastelleensa kuluvana syksynä otettujen koulukuvien käsittelyä.
– Havaitsimme, että asetuksissa oli joitakin poikkeamia, jotka vaikuttivat kuvien sävyihin ja yksityiskohtien toistumiseen. Tämä saattoi näkyä joissain kuvissa joko hienoisena yliterävyytenä tai pehmenneinä yksityiskohtina, julkaisussa selvennetään.
Lisäksi Seppälän koulukuvat kertoo, että kaikki reklamaatiot, joissa on huomautettu puuttuvista raajoista, on käyty läpi.
– On tärkeää huomata, että nämä poikkeamat eivät ole vaikuttaneet kasvonpiirteiden mittasuhteisiin, eivätkä myöskään käsien tai jalkojen näkyvyyteen, julkaisussa todetaan.
Seppälän koulukuvat on joutunut rajoittamaan julkaisun kommentointia runsaan palautteen vuoksi.
Myöhemmin myyntijohtaja Lintala tarkentaa vielä, ettei tekoälyavusteinen tekniikka ”poista raajoja tai muokkaa kuvattavien ulkonäköä”.

Koulukuvausta helsinkiläisessä koulussa maaliskuussa 2019. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
Lintalan mukaan tekoäly auttaa käsittelyvaiheessa kuvien virheiden korjaamisessa. Yritys on kuitenkin säätänyt tarkasti sen, mitä kuvan ominaisuuksia tekoälytyökalut voivat muuttaa. Säädöt liittyvät valotukseen, väritasapainoon ja kontrastiin.
Seppälän koulukuvat on syksyn aikana ottanut koulukuvia yli 2 000 oppilaitoksessa. Käsiteltäviä kuvia on ollut yhteensä 1,5 miljoonaa.
– Siellä on ollut joitain ylikontrastisia kuvia. Se tekee vaikutelman siitä, että kuvat ovat ylikäsiteltyjä. Tämä on monen asian summa, Lintala toteaa.
Sekä Holopainen että Risunen ovat reklamoineet sähköpostitse Seppälän koulukuvien tyytymättömyyttä herättäneistä potreteista. Molemmat yhteydenotot on tehty yli viikko sitten. Kumpaankaan ei ole vastattu.
Lintala vakuuttaa, että Seppälän koulukuvat vastaa yritykselle lähetettyihin reklamaatioihin, ja tarvittaessa vanhemmille on lähetetty uudelleenkäsitellyt koulukuvat.
– Koulukuvausten pitää olla autenttisia ja luonnollisia. Meidän tehtävämme on dokumentoida lapsi ja tuottaa muistoja.
Juttua korjattu 23.10. kello 16.42: Seppälän koulukuvien nimi oli kirjoitettu muutamassa kohdassa virheellisesti muotoon Seppälän kuvat. Lisätty juttuun kohta, jossa myyntijohtaja Lintala tarkentaa, mitä tekoälyavusteinen tekniikka ei tee.