Panu Hörkkö

Markus on suunnannut katseensa tulevaan.

Sijoittajakönsikäs on suunnannut katseensa tulevaisuuteen.

Katso arkistovideo: Sanna Marin ja Joni-rakas romanttisissa tunnelmissa

Kameran edessä mallintöiden tähden vastikään poseerannut Markus on töissä satelliitteja valmistavan ReOrbit-yrityksen leivissä. 

Hän on toiminut sekä ReOrbitin sijoittajana että sen hallituksen jäsenenä. Heinäkuussa Markus kertoi ylentyneensä ReOrbitin Chief Commercial Officeriksi eli kaupalliseksi johtajaksi.

Markus onkin työnsä puolesta tavan tallaajaa paremmin perillä teknologian kehityksestä, ja hänellä on selvä näkemys siitä, mitä maailmassa tulee tulevina vuosina tapahtumaan.

Selkeä kuva tulevasta

Markus julkaisi Instagram-sivullaan yllättävän videon, jossa vilahtelevat esimerkiksi futuristisen näköiset robotit ja droonit synthwave-musiikin tahdittamana. 

Työmyyrä on liittänyt itsensä videon yläkulmaan, jossa hän selostaa vakavana ennustustaan tulevaisuuden maailmaan liittyen. Viesti on selvä – tulevaisuus tulee kohti kovaa vauhtia.

– Mitä tulee tapahtumaan robottien aikakaudella? Robottien aikakausi on täällä, ja se tulee muuttamaan kaiken seuraavan kymmenen vuoden aikana, Markus sanoo vapaasti suomennettuna.

Videon kuvatekstissä Markus avaa uumoiluaan enemmän. Hän kertoo ReOrbitin satelliittien antavan energian mainitsemallaan robottien aikakaudella.

– Satelliitit ovat kriittinen osa infrastruktuuria, joka mahdollistaa itseajavat autot ja yhdistyneet sotilasjärjestelmät, Markus kirjoittaa.

– Seuraavan kymmenen vuoden aikana tulemme näkemään maailman muuttuvan autonomiseksi yhteiskunnaksi, jossa tekoäly ja robotit operoivat laaja-alaisesti tehtäviä ihmisten puolesta, hän ennustaa.

Satelliitteja ja salamavaloja

Markus poseerasi vastikään laukkuja ja aurinkolaseja myyvän brändin mainoskuvissa. Kyseinen firma on ollut esillä Leijonan luola -ohjelman Dubai-versiossakin.

Yrityksellä on nahkalaukkujen lisäksi saatavilla aurinkolaseja, jotka Markuksellakin oli yllään tyylikkäissä mallikuvissa.

Sijoittajakönsikäs kertoi aiemmin päätyneensä kuvaussessioon yllättäen. Päivityksistä ei käynyt tarkemmin ilmi, miten tilanne on edennyt tai onko kyseessä kohtaamisen jälkeenkin jatkuva yhteistyökuvio.