Kuusikymppinen toimitusjohtajamies hyv äksikäytti lasta yli 10 vuotta.

Lapin käräjäoikeuden antama tuomio ei ole lainvoimainen. Jatta Lapinkangas

Lapin käräjäoikeus on tuominnut 62-vuotiaan toimitusjohtajan ehdottomaan vankeusrangaistukseen lapseen kohdistuneista seksuaalirikoksista.

Lapissa kahta eri yritystä pyörittänyt mies käytti tuomion mukaan lasta seksuaalisesti hyväksi törkeällä tavalla yli 10 vuoden ajan.

Käräjäoikeus katsoi, että seksuaalirikosten uhri on kertonut tapahtumista johdonmukaisesti ja luotettavasti. Miehen esittämille väitteille ei puolestaan löytynyt tukea muusta näytöstä.

Lapin käräjäoikeuden laatiman julkisen selosteen mukaan mies teki lapselle useita kertoja seksuaalisia tekoja sekä taivutteli tämän ryhtymään seksuaalisiin tekoihin.

Lisäksi hän oli yrittänyt olla sukupuoliyhteydessä lapsen kanssa tämän ollessa vasta alakouluikäinen.

Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö jatkui kesäkuusta 2009 elokuuhun 2019. Tyttö oli tapahtumien aikaan 7–17-vuotias.

Lisäksi käräjäoikeus katsoi, että mies oli yhtenä kertana pitänyt lapsesta kiinni ja kosketellut tätä takapuolesta, rinnoista ja sukuelimestä. Pakottaminen seksuaaliseen tekoon tapahtui elokuussa 2020.

3,5 vuotta

Syyttäjän mukaan mies oli myös lähettänyt lapselle useita seksuaalissävytteisiä viestejä ja kuvia.

Tältä osin syyte pakottamisesta seksuaaliseen tekoon kuitenkin kaatui, sillä kuvatunlainen menettely on tullut rangaistavaksi vasta seksuaalirikoslain uudistuksen myötä tammikuussa 2023. Kyseiset teot olivat tapahtuneet pari vuotta aiemmin.

Lapin käräjäoikeus tuomitsi miehen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Rangaistus teoista on kolme ja puoli vuotta.

Miehen tulee käräjäoikeuden päätöksellä korvata seksuaalirikosten uhrille 12 000 euroa kärsimyksestä sekä 12 500 euroa kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta.

Lisäksi miehen on korvattava valtiolle yhteensä noin 16 000 euroa ja tytölle noin 7 500 euroa oikeudenkäyntikuluja.

23. lokakuuta annettu tuomio ei ole lainvoimainen.

Iltalehti ei julkaise tuomitun nimeä uhrin suojelemiseksi.