Timo Korhonen
Tommi paljastaa Seiskalle hyppäävänsä pian aivan uudenlaisiin saappaisiin.
Tiistaina 21. lokakuuta Helsingin Tennispalatsissa todistettiin pienoista ihmettä, kun elokuva-alan ykkösnimet saapuivat Sisu 2 -elokuvan kutsuvierastilaisuuteen.
Tommi Korpela paljastaa Seiskalle, mikä on parasta parisuhdeterapiaa:
Viihdetähtien lisäksi paikalle ilmestyi pääministeri .
Salakuva!
vain seiskassa
18.7. 18:00
Elina Knihtilän käytös herätti huomiota ulkomailla – Tommi Korpela katosi ihmisjoukkoon
Pariskunta on suunnannut kesälomalle.
Tylyt terveiset
Mielenkiintoisen tilanteesta tekee, että Orpon hallitus on ollut kulttuuriväen tulituksen kohteena hallituksen alaan aiemmin kohdistamien leikkauksien vuoksi. Sittemmin päättäjät ovatkin ottaneet asiassa takapakkia.
Petteri paljastui Sisu -elokuvien suureksi faniksi.
Timo Korhonen
Eräs Orpon ja tämän hallituksen kritisoijista on näyttelijä , jota kuullaan uuden Sisu -leffan kertojana. Reilu vuosi sitten Tommi haistatti Irwinin tapaan pitkät koko valtiovallalle Seiskan haastattelussa.
Hissu ja Tommi
kotimaa
16.6. 08:05
Tommi Korpelalla ja Kari Hietalahdella lähti kunnolla laukalle – ”Oli ihan pakko”
Suosikkinäyttelijät antoivat suurille tunteilleen suosiolla vallan.
– Ilman kulttuuria me emme ole sivistysvaltio. Ilman sitä meillä ei ole kulttuurista pohjaa, josta ponnistaa, Tommi tykitti syksyllä 2024.
Terapeutti-Tommi
Nyt punaiselle matolle saapui huomattavasti rauhallisempi mies. Tommi on näyttelijänä poikkeuksellisen onnellisessa asemassa, sillä tällä on riittänyt töitä tasaiseen tahtiin – leikkausveivauksista viis.
Tommi nähdään ensi keväänä Aleksi Salmenperän Isänpäivä -tragikomediassa.
Timo Korhonen
Sisu 2:n lisäksi Tommi tähdittää ohjaamaa Terapia-elokuvaa. Tommi esittää ensi-iltansa 25. joulukuuta saavassa leffassa avioeron keskellä olevaa terapeuttia, joka järjestää parisuhdeleirin. Hänen puolisonaan nähdään .
Elina Knihtilä
kotimaa
1.4. 15:29
Elina Knihtilä pöyristyi Tommi Korpelan kohupuheista: ”Aivan ihmeellinen avautuminen”
Pitkän linjan näyttelijä avasi sanaisen arkkunsa avomiehestään.
Tarttumapintaa roolihahmoon Tommi löysi omasta elämästään.
– Minulla on kokemusta terapiasta, näyttelijä paljastaa jatkaen heti perään:
– Lisäksi minulla on pitkä parisuhde takana, joten kokemuksia aihepiiristä löytyy omasta takaa. Mökillä olo on parasta parisuhdeterapiaa.
Yllätysrooli
Näyttelijä kanssa yli 30 vuosikymmentä yhtä pitänyt Tommi ei ole vielä nähnyt valmista draamakomediaansa. Katse on kuitenkin jo tiukasti seuraavassa projektissa.
Elina ja Tommi jakavat arjen lisäksi myös ammatin. Arkistokuva elokuulta 2024.
Timo Korhonen
Konkarinäyttelijän tulevan leffan aihepiiri saattaa tulla monille faneille melkoisena yllätyksenä.
kotimaa
1.9.2024 13:00
Raivorehellinen parisuhdetilitys! Tommi Korpela ylistää kuuluisaa vaimoaan: ”Sietää saatanallisia oikkujani”
Tommi Korpela puhuu tippa linssissä pitkäaikaisesta puolisostaan Elina Knihtilästä.
– Marraskuussa alkavat Red Snow -elokuvan kuvaukset. Siitä tulee suomalainen vampyyrielokuva, Tommi paukauttaa.
– Olen vampyyri Veli, vanha sotilas. Enempää en voi vielä paljastaa.
Huipputukea
Kotimaiset hirviöelokuvat vampyyreista puhumattakaan ovat helposti sormin laskettavissa. Luvassa on siis melkoisen harvinaista herkkua.
Ilja Rautsi ohjaa Tommin tähdittämän vampyyrileffan.
Timo Korhonen
Red Snow on Ilja Rautsin ensimmäinen kokopitkä ohjaustyö. Ilja on tullut tunnetuksi muun muassa psykologisen Pahanhautoja -kauhuleffan (2022) käsikirjoittajana.
Suomen elokuvasäätiö on myöntänyt tekeleelle tukea 951,000 euroa.