Rajavartiolaitos kertoi saksalaismedioille, ettei se kerro yksityiskohtia mahdollisista valvontatoimistaan.

Avaa kuvien katselu
Estonia-aluksen hylkyä ja merenpohjaa tutkittiin heinäkuussa 2021. Tutkijat katsovat pohjasta otettuja kuvia tutkimusaluksella. Kuva: Stefan Jerrevang / EPA / AOP
Puolustusliitto Natolla on tietoa, jonka mukaan Venäjä olisi käyttänyt matkustajalaiva Estonian hylkyä harjoitusalueena ja mahdollisesti myös vakoiluun, kertoo joukko saksalaismedioita.
Useilla Naton jäsenmailla on tietoa, jonka mukaan hylylle olisi muutama vuosi sitten ollut sijoitettuna teknisiä laitteita, jotka mahdollistavat vedenalaisten droonien ja robottien tarkan navigoinnin, saksalaismediat kertovat. Niiden mukaan läntisissä turvallisuuspiireissä uskotaan Venäjän asevoimien harjoitelleen tällaista toimintaa alueella.
Selvityksessä ovat olleet mukana yleisradioyhtiöt WDR ja NDR sekä Süddeutsche Zeitung -lehti.
Lisäksi epäillään, että Venäjä voisi käyttää hylyn aluetta vakoiluun piilottamalla sinne sensorilaitteita, mediat kertovat.
Laitteilla voitaisiin voidaan tallentaa Naton sota-alusten ja sukellusveneiden tunnistettavia ominaisuuksia, kuten esimerkiksi potkurin ääniä.
Vuonna 1994 uponneen Estonian hylyn ympärillä on sukelluskielto, joten alueella voisi toimia rauhassa. Hylkyyn mahdollisesti kiinnitetyt laitteet eivät myöskään erottuisi samalla tavalla kuin merenpohjassa.
Videossa näytetään Estonian keularampin nostamista Itämerestä 25. heinäkuuta 2023.Suomi ja Viro vastasivat yleisellä tasolla
Saksalaismediat ovat kysyneet uutiseensa kommenttia Suomelta, Virolta ja Venäjältä.
Suomesta Rajavartiolaitos vastasi, ettei se anna operatiivisista syistä yksityiskohtia mahdollisista valvontatoimista.
Viron ulkoministeriö kertoi seuraavansa Itämeren tapahtumia tarkasti yhdessä liittolaistensa kanssa. Ministeriö totesi, että Venäjä on toiminut aggressiivisemmin sen jälkeen, kun se aloitti hyökkäyssotansa Ukrainassa.
Venäjän hallitus ei vastannut saksalaismedioiden kommenttipyyntöön.