Oneviolin eli Pekka Niemi on parasta aikaa kiertueella. Koko tuotanto oli kuitenkin mennä pahasti pieleen, kun eräälle junamatkalle sattui isoja mutkia.

Avaa kuvien katselu
Pekka Niemen välipalatauko muuttui hetkessä riipiväksi jännitykseksi siitä, miten tulevan keikkakiertueen kanssa käy. Kuva: Jari Pussinen / Yle
Elämäni moka -juttusarjassa julkisuudesta tuttu ihminen kertoo nolosta virheestään. Tällä kertaa mokansa paljastaa viulisti Pekka Niemi eli Oneviolin.
”Tein pari kuukautta sitten viimeisiä tuotantoja nyt käynnissä olevaa kiertuetta varten. Minulla oli kaksi viikkoa aikaa saada kaikki valmiiksi. Aloitin kiireisellä aikataululla vielä yhden projektin ja päätin työmatkata Tampereelle junalla ihan vain siitä syystä, että ehdin junassa editoida biisejä kiertuetta varten.
En ollut ehtinyt syömään koko päivänä. Päätin nauttia päivän ensimmäisen ruoan, sämpylän ja smoothien, pian sen jälkeen, kun juna oli lähtenyt paluumatkalle.
Avasin smoothien ensin. Sitten tajusin sämpylä kädessä, että tämäkin pitäisi avata. Laskin smoothien viideksi sekunniksi pöydälle, jossa oli myös tietokoneeni.
Yhtäkkiä smoothieta oli joka paikassa. Repulla ja sylissä. Ja tietenkin läppärillä.
Tuli aivan absurdi fiilis, että kävikö tämä nyt oikeasti. Puolen vuoden työ kiertueen tuotantoja hävisi ja aikaa oli enää kaksi viikkoa. En millään saisi tehtyä niitä uudelleen.
Sopivasti minulla oli myös vaaleat housut jalassa ja näytti kuin olisin oksentanut syliini.
Viereiseltä penkiltä nainen juoksi hakemaan minulle vessasta paperia. Yritin kuivata konetta, mutta ei sellaista tahmeaa paksua sokerilitkua voinutkaan kuivata kuin vettä.

Avaa kuvien katselu
”Kuvaajani sanoi kerran, että mokan hetkellä kannattaa aina ottaa kuva, koska myöhemmin se naurattaa. Nappasin kuvan ja se olikin hyvä todiste vakuutusyhtiölle”, Pekka Niemi kertoo. Kuva: Pekka Niemen kotialbumi
Olen joskus oppinut, että kastunut kone kannattaa laittaa näyttö alaspäin. Varmaan näytti ohikulkevalle jengille hassulta, kun läppärini oli kaksi tuntia naamallaan.
Pidin loppumatkan ajan sormia ristissä ja juoksin huoltoliikkeeseen, joka oli vielä viisi minuuttia auki. Myyjä totesi ykskantaan, että kone oli menetetty tapaus. Hän kutsui sitä tikittäväksi aikapommiksi.
Myyjä vinkkasi, että minun kannattaa yrittää vielä ottaa tiedostoja talteen. Näppäimet eivät enää siinä vaiheessa liikkuneet, mutta yksi portti oli pelastunut mömmöltä ja sain ulkoisen näppäimistön yhdistettyä. Ei se kone kuitenkaan enää suostunut avaamaan mitään ja peli oli sillä selvä.
Positiivista oli, että jostain syystä edeltävänä iltana olin havahtunut siihen, etten ole kolmeen kuukauteen tehnyt varmuuskopiointia ja tein sen. Tajusin, että menetin vain yhden junamatkallisen verran edittejä. Se oli aika pieni asia tuossa kokonaisuudessa.
Kallis reissu se silti oli. Piti hommata uusi kone. Se maksoi yli 9 000 euroa. Vastaavan koneen toimitusaika-arvio oli kolme viikkoa ja tekniikkatreeniin eli koko keikan harjoitusvetoon oli aikaa kaksi viikkoa. Se oli vähän huono matemaattinen yhtälö.
Onneksi kiertueen ääniteknikko riensi apuun. Sain häneltä riittävän tehokkaan lainakoneen ja ehdin editoida biisit valmiiksi niin, että tuotannon muut jäsenet ehtivät ajoissa tehdä omat hommansa.
Selvisin pienillä vahingoilla, mutta opin sen, että tietokoneen edessä en enää koskaan syö tai juo yhtään mitään. Ja tästä eteenpäin muistan, että vaikka junat etenevätkin aika tasaisesti, niin kurveissa voi heilahtaa kovaa.”
Pekka Niemi, 32
Artistinimellään Oneviolin tunnettu Niemi on viulisti, joka tekee cover-versioita tunnetuista hiteistä. Kaikki äänet tuotetaan viululla.
Oneviolin nousi suuren yleisön tietoisuuteen keväällä 2020, kun hän kilpaili Talent Suomi -ohjelmassa.
Oneviolin Yle Areenassa Radio 1:n iltapäivän vieraana.
Pekka Niemi vieraili ja esiintyi Puoli seitsemän -ohjelmassa 22. lokakuuta:

Puoli seitsemän -ohjelman viikon parhaat palat nähdään aina perjantaisin Yle TV2:ssa ja Yle Areenassa.