Polttoaine|Joensuulainen yrittäjä Taisto Nikkinen ei tiedä, kuinka pitkään hänen huoltoasemaltaan saa polttoainetta. Perjantaina pumput ovat ainakin toimineet.
Lue tiivistelmä
Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama.
Teboil-yrittäjä Taisto Nikkinen kertoo, ettei Teboilin emoyhtiö ole tiedottanut huoltoasemayrittäjiä tilanteesta.
Yhdysvaltain pakotteet Lukoilille vaikuttavat Suomen Teboil-asemiin, ja Neste on STT:n tietojen mukaan lopettanut polttoaineen myynnin Teboilille.
Nikkinen pelkää joutuvansa irtisanomaan työntekijänsä, mutta luottaa emoyhtiön löytävän ratkaisun tilanteeseen.
Teboilin emoyhtiö ei ole kertonut, mitä seuraavaksi tapahtuu, kertoo joensuulainen Teboil-yrittäjä Taisto Nikkinen.
Hänellä on huoltoasema keskeisellä paikalla Joensuun Kirkkokadulla. Aseman yhteydessä toimivat myös kahvila ja korjaamo, joista hän saa ison osan tuloistaan. Hänen mukaansa polttoainemyynnin osuus liiketoiminnassa on vähäinen.
Hänen pelkonsa on, että pakotteet johtavat lopulta siihen, että hän joutuu irtisanomaan työntekijänsä ja hänelle jää maksettavaksi velat irtaimistosta. Hän kuitenkin luottaa siihen, että emoyhtiössä keksitään jokin ratkaisu.
Yhdysvallat asetti pakotteita Venäjän suurimmalle öljy-yhtiölle Lukoilille. Päätöksellä on vaikutuksia Suomessa asti, sillä Lukoil omistaa suomalaiset Teboil-huoltamot.
On todennäköistä, että pakotepäätös pysäyttää Teboilin maksuliikenteen. Suomalaiset pankit ovat olleet haluttomia palvelemaan yrityksiä ja ihmisiä, jotka ovat Yhdysvaltain pakotteiden alaisia.
STT:n tietojen mukaan Suomen valtion osittain omistama Neste ei enää myy polttoainetta Teboilille.
Nikkinen ei osaa sanoa, pitääkö se paikkansa tai kuinka kauan polttoainetta riittää hänen huoltoasemallaan. Hän ei itse tilaa polttoainetta. Perjantaina ennen lounasaikaa polttoainepumput toimivat, hän kertoo.
Teboilin pankkina on toiminut viime vuosina Oma Säästöpankki. Oma Säästöpankki vahvisti aiemmin, että pakotteilla on vaikutuksia pankin toimintaan, mutta muuten pankki ei suostunut kommentoimaan asiaa.
Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, suomalaiset alkoivat boikotoida Teboilia.
Nikkisen mukaan se on näkynyt hänen huoltoasemallaan siten, että viranomaiset eivät ole enää tankanneet siellä. Sen takia Kirkkokadun huoltoaseman toiminta on ollut tappiollista, hän kertoo. Nikkisen muu liiketoiminta on pitänyt aseman pystyssä.
Vakiasiakkaat ovat silti jatkaneet käymistä, hän kertoo. Lisäksi polttoaine on ollut hänen mukaansa kohtuuhintaista, joten asiakkaita on yhä käynyt tankkaamassa siellä.
Nikkisen mukaan hänen yhteistyönsä Teboil-yhtiön kanssa on pienimuotoista. Hän kertoo ostavansa itse myymänsä tuotteet suoraan tukusta ja kotileipomosta.
Teboil omistaa kiinteistön, tontin ja polttoainetankit ja Nikkinen on sen vuokralaisena.
”Aika pitkä matka on Venäjän sotakassaan.”
HS on soittanut parillekymmenelle Teboil-yrittäjälle eri puolille Suomea. Suurin osa on haluttomia kommentoimaan tilannettaan.
Nikkisen lisäksi HS on tavoittanut Haapaveden Teboilin yrittäjän Juha Tuomisen. Myös hänellä on huoltoaseman yhteydessä muuta liiketoimintaa, koska hän myy siellä muun muassa renkaita, työvaatteita, pienkoneita ja voiteluaineita.
Hän kertoi, etteivät pakotteet vaikuta juurikaan hänen tilanteeseensa.