Mona Schalin tunnetaan modernin arkkitehtuurin korjaamisen edelläkävijänä.

Henkilö seisoo ulkona vihreän pensaan edessä.

Avaa kuvien katselu

Uusi taiteen akateemikko Mona Schalin palkittiin Arkkitehtuurin Finlandialla vuonna 2019. Kuva: Ida Saari

Arkkitehti Mona Schalin, 71, on saanut taiteen akateemikon arvonimen. Sen myöntää tasavallan presidentti.

Perustelujen mukaan Schalin on toiminut menestyksekkäästi rakennussuojeluun, korjausrakentamiseen ja rakennettuun kulttuuriympäristöön erikoistuneena arkkitehtina.

Hänet tunnetaan modernin arkkitehtuurin korjaamisen edelläkävijänä. Schalin voitti Arkkitehtuurin Finlandian Helsingissä sijaitsevan Käärmetalon peruskorjauksesta vuonna 2019.

Schalin tunnetaan lisäksi monipuolisena kulttuuriympäristöaktiivina ja keskustelijana. Hän kirjoitti muun muassa Kenen kaupunki -pamflettiin (2021), joka tarkasteli kriittisesti Helsingin rakentamista.

Schalinin merkittävimpiä restaurointi- ja korjauskohteita ovat Käärmetalon lisäksi Alvar Aallon suunnittelema As Oy Kelakartano Helsingin Munkkiniemessä, Urho Kekkosen Tamminiemen museo sekä useat rakennukset Suomenlinnassa.

Suunnittelutyön ohella Schalin on opettanut arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin historiaa Aalto-yliopistossa ja Tampereen teknillisessä yliopistossa. Hän on toiminut lisäksi Aarhusin Arkkitehtikoulun vierailevana professorina Tanskassa.

Taiteen akateemikko on elinikäinen arvonimi, ja akateemikkoja voi olla kerrallaan yksitoista. Schalinin edeltäjä arkkitehti Vilhelm Helander kuoli tammikuussa 2025. Hän sai akateemikon arvonimen vuonna 2024.