Etenkin Ilmarisen osake- ja korkosijoitukset tuottivat hyvin.
Työeläkeyhtiö Ilmarisen sijoitukset tuottivat tammi-syyskuussa 4,8 prosenttia eli 3,0 miljardia euroa. Yhtiö kertoo osavuosikatsauksessaan, että sijoitusten markkina-arvo nousi lähes 66 miljardiin euroon. Sijoitusvarat kasvoivat ennätystasolle.
Ilmarisen toimitusjohtaja Mikko Mursula sanoi tiedotteessa, että tammi-syyskuun kehitys oli vahvaa.
– Erityisesti osake- ja korkosijoitukset ovat tuottaneet hyvin, ja vakavaraisuutemme on vahvistunut edelleen, hän jatkaa.
Silti sijoitusten tuotto oli heikompaa kuin vuotta aikaisemmin vastaavaan aikaan. Viime vuoden tammi-syyskuussa sijoitukset paisuivat yli seitsemän prosenttia.
Sijoitusten pitkän aikavälin keskituotto vuodesta 1997 alkaen oli 5,8 prosenttia. Se vastaa 4 prosentin reaalituottoa.
Ilmarisen vakavaraisuuspääoma kasvoi 14,7 miljardiin euroon vuodenvaihteen 13,9 miljardista eurosta. Vakavaraisuusaste kohosi 128,3 prosenttiin 127,5 prosentista.