Cindy Crawford
Kristina Bumphrey/Shutterstock/All Over Press

Cindysta tuli kansainvälinen supertähti jo 1980-luvulla.

Supermalli , 59, ei näytä ikääntyneen juuri lainkaan.

Katso arkistovideo – Pariisin muotiviikkojen säväyttävät asut:

Paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden

Cindy esittelee ajattoman kauneutensa poseeratessaan C Magazinen 20-vuotisjuhlanumeron kannessa. 

Supermalli häikäisi kuvauksissa yllään muun muassa kultainen, röyhelöinen Valentinon mekko. Instagramissa jakamansa kuvakimaran ensimmäisessä otoksessa hän poseeraa lihaksikkaiden miesmallien olkapäillä.

60-vuotissyntymäpäivänsä häämöttäessä Cindy kertoo keskittyvänsä entistä enemmän terveyteen ja hyvinvointiin. Hän on myöntänyt kokeilleensa myös trendikkäitä kauneushoitoja, kuten vampyyrihoitoa – hehkeän olemuksensa salaisuuden hän uskoo silti piilevän perusasioissa.

–Oikeasti toimivat perusasiat – pysy poissa auringosta, syö suurimmaksi osaksi terveellisesti, nuku tarpeeksi.

Päätähuimaavat palkkiot

1980-luvulla syntyi käsite supermalli sellaisena kuin sen nykyisin tunnemme. Mallit eivät enää olleet pelkkiä vaatteiden esittelijöitä, vaan nimiä, jotka tunnettiin ympäri maailmaa yhtä lailla kuin elokuvatähdet ja muusikot.

Cindy kuuluu alkuperäiseen The Big Five -supermallien eliittiin , ,  ja  kanssa. 

Linda kiteytti aikakauden kuuluisalla tokaisullaan:

– Emme edes nouse sängystä alle 10 000 dollarin palkkiolla.